The Project Gutenberg eBook of Kynäelmiä IV This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Kynäelmiä IV Runosommitelmia Author: Kaarlo Hemmo Release date: January 10, 2026 [eBook #77670] Language: Finnish Original publication: Helsinki: Kotkavuoren välitysliike, 1917 Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/77670 Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KYNÄELMIÄ IV *** language: Finnish KYNÄELMIÄ IV Runosommitelmia Kirj. KAARLO HEMMO Kuopiossa, Kuopion Kirjapaino- ja Sanomalehti-Osakeyhtiö, 1917. "Elä, armas lukijani, Hae sommitelmistani Runon hurmaa suurta." SISÄLLYS: Alkajaisiksi. Suomenkieli. Suomalaiselle. Tervehdys maanmiehelle. Vappuna 1910. Isävainajan lapsuusmuistelma. Maukosukon Ruotsissa-käynti. Mitä kuningas puuttui. "Pyhän Kirjan Kaisa". Sisaren haudalla. Osanotoksi suruhun. Aika ei kulu, se kulkee. Kai löydän! Kalastajan uni. Eräs kurjuuskuva. Jouluna. Eräs perhejoulu. Punkaharju. "Rakastettu Rautalampi". Kulku kullan luo. Rakkaus. Haaveillessa. Eräälle tytölle. Iltatuulelle. Iloluontoinen. Minustakin siis uneksui. Ulkoluku. Ensi lempeni. "Eromme parhain". Arvostelusta ja arvostelijoista. TILAPÄISIÄ Tervehdys eduskunnalle. Muistojen päivänä. Tervehdys ja kädenlyönti Sotaurhosankarille. Kuopion laulu- ja soittojuhlassa 1914. Tohtori A.W. Koskimiehelle. Herra Maanviljelysneuvos Edvard Björkenheim'ille. "Savon ukko sarkahousu". Kylvettäjättärien iltamassa. Tervetuliaisia Kuopion Uimaseuran 10-vuotisjuhlassa. TOISTA, KAIKENMOISTA Pulien aikakautena. Kulkurin tuumailuja. Ei ilmaiseksi. Juomari ja tupakoitsija. Molemmat nauroivat. "Eläköön vapaus!" Hyvä lohduttaja. Parturin puolustus. Totteleva aviomies. Toinen syy. "Ulkokullattu". Valhe. Päättäjäisiksi. Alkajaisiksi. Kevät kera kukkiensa Suomehen kun saa, Lintuparvet lauluinensa Myöskin palajaa. Silloin alkaa auvon vuoro: Tuhatsävelinen kuoro Seudut kaiuttaa. Tenho toisten lauleloissa Taivahainen soi, Sulotunteet kuulijoissa Nostattaa se voi. Toisilla on heikko mahti — Ihmo siitä, laakso, lahti Eivät ilakoi. Mutta kaikki halajaapi Laulaa äänellään, Vaikka piipitystä saapi Tuskin syntymään. Vaan ei niitä kenkään kielä Yhtymästä riemumieliä Yhteishelinään. Siksi kaikkialla kaikuu Soinnunsäveleet: Maa ja ilma niitä raikuu Sekä siniveet, Niityillä soi, kankahilla, Lehdoissa ja rantamilla Vienot viserteet. Niissä yhteissäveleissä Epäsointukin Soinnuks sulaa helkähdeissä Värein ihanin, Piipityskin heikko, pieno, Helmiheleä on vieno Lisä sointuihin. * * * Väinö, nousten venhollansa Tuonne taivohon, Kansallensa lahjanansa Jätti kantelon, Suuren, pyhän soittimensa, Joka sävelaarteinensa Ikikallis on. Muutamille miekkoisille Siitä sallitaan Ihmesointu kuuluville Saada kerrassaan. Toiset, vailla sävelkaulaa, Voivat soittaa sekä laulaa Pilpatuksiaan. Mut jos suotais suurten kanssa Pilpattelijain, Niinkuin linnut laulaissansa, Yhdistyä vain: Kannel yhteissoinnut loisi, Yhteissävelissä soisi Suomi kajahtain. Suomenkieli. Kuinka kaunista on Suomenkieli! Isän, äidin kieli ikikallis! Voima siinä onpi taaton tarmon, Lämpö äidin lemmen äärettömän, Armaus ja auvo kesäaamun, Tuntu iltatuulen tuudittavan, Kun se nurmen kukkaismaita kulkee, Hempi nuoren, helvepäisen heinän, Lumo tuoksuavan tuomilehdon, Mieliala hellän morsiamen. Sulonihanaa on Suomen sointu, Väre verraton sen ääntehissä, Kuin on kukunnassa kevätkäen, Lemmen laulelossa lintulauman, Sunnuntai- tai juhlasoitannossa, Kirkkohon kun kellot kansaa haastaa. Sopusuhtein sanat Suomen sujuu, Kasvaa soikeina, kuin koivut suolla, Joustavuus on niissä virran juoksun, Kukkaiskenttää riemuin kulkevaisen, Sielukkuus niin herkkä, syvällinen, Honkametsässä kuin tuulenhumu, Lännenleyhkännässä henki lauha. Sulo Suomenkieli ikisoiva Kehtolaulunani mulle kaikui Oman äidin suusta armahaisen, Oivallisen taaton kieli oman Sekä kieli oman veikon, siskon, Oman kansan kieli kaunis, kallis. Siemen yhteisyyden onpi siinä, Kaikupohja yhteenkuulumisen, Runon, laulun laaja kieli, runsas, Lahja taivahaisen suuren Luojan — Sitä kuunnellessa sydän sykkää, Sielu syttyvi ja siivet saapi, Liekki rintaan leimahtavi lämmin. Halveksuin ken Suomenkieltä herjaa, Onneton hän elossansa onpi, Haudan takanakin hyljeksitty. Mutta missä hellämielisesti Suositahan aina Suomenkieltä Katsomalla sitä kalleimmaksi, Mitä suotuna vain onpi meille Valvattina vaaliellaksemme, Kodin aurinkona armahinna Palvotaan, kuin uhritulta pyhää Siunaus on siinä seuralaisna, Luodaan siinä linnoitusta lujaa Vastaisuutta, uutta aikaa varten: Onhan oma kieli kansan kunkin Aikain tulevaisten vahva turva, Elon kansallisen elinehto. Elä siis, oi kaunis Suomenkieli, Kaiu, nouse, yhä kasva, kartu: Elosi on elo Suomen kansan, Kasvantasi Suomen kansan kasvu! Suomalaiselle. Et kullan kuultehia voi Sä, suomalainen, käyttää, Et hopeassa helkä, soi, Et loistavuutta näyttää. Vaan ei lie syytä surrakaan, Jos niin ei ole laita, Ja Luonnotar jos anteissaan On kohtaas ollut saita. Näät, kulta mielen veltoks saa Ja haaskaa ihmisonnen, Työ selkärangan vahvistaa Ja luopi elon ponnen. Mut uumenissa maasi kun On kallioita, rautaa, Niin laadi niistä pukus sun — Ja unhoon loisto hautaa. Siis pue, suomalainen, vaan Sä itses rautatakkiin Ja rautapaitaan, -haarniskaan Ja pääsi rautalakkiin. Ja saakoon vuorenvahvuuden Sun tarmosi ja tahto, Niin kohdatessa myrskyjen Et ole tyhjä vahto. Sun leimutkohon rinnassas Myös vapaudentunto, Ja lempi kielees, kansahas Ja miehuullinen kunto. Sä vanno kautta Jumalan Ain' olla suomalainen! Ja muista: sulle rakkainhan On maasi armahainen. Kas, sitten kohlut kohtalon Sä kovimmatkin kestät Ja väkivallan voittohon Sä pääsemästä estät. Tai lait ja muut jos sortuukin, Niin jäähän Suomenkieli! Ja varaks uusiin aikoihin Myös suomalainen mieli. Ne kulmakiviks joutuvat Ja pohjaks uuden Suomen, Kun kosto murskaa sortajat Ja alkaa onnenhuomen! Tervehdys maanmiehelle. Sydämistä verta vuoti, silmät sumes kyyneliin, Asehet kun kansaltamme mahtikäskyin riisuttiin. Kouristuksin tunnettihin: itseämme emme saa, Eikä myöskään isänmaata vaaran tullen puolustaa. Mutta onneks asehitta maanmies eipä jäänytkään: Hällä aura, kuokka, kirves vielä ovat käsissään. Niillä esi-isät ennen pedot, vihamiehet löi, Pellot, niityt perkasivat, että korpi heilimöi. Aseet kun ne nytkin vielä ovat työssä, toimessaan, Sarat pellon suurentuvat, niityt siirtää laitojaan, Kodit uljaiks korkenevat, sekä niiden asukkaat Oman pohjan raatajina ahkerat ja toimekkaat. Mitäs siis, jos aseet vietiin sekä sotisopakin — Maanmies itseään ja maataan puoltaa työnsä-asehin: Viljelyksen lipun ylös nostavi hän liehumaan, Itsetunto, oma laki hällä pyhä turvanaan. Hengen kansallisen lapset äidinmaidossa jo juo. Isäin veri perintönä polvesta käy polveen tuo, Kodin lämpö isänmaalle lemmen liekkiin sytyttää. Liekkiin, joka revontulten lailla yötkin säihkyää. Peltotöissä, niityilläkin tunnon syntyy yhteisyys, Aurassa ja kirvehessä varttuu voima, miehevyys, Joka peljäten ei väisty eessä edes kuoleman, Luottaa voitonuskollansa vuorienkin murtuvan. Johtotähti valistus ja varma tieto olkohon, Että kaatuu väkivalta, totuus voiton saapa on. Vaan ei sorru Suomen kansa, maanmies jos ei sorru vaan − Hän on tukipylväs kansan, kulmakivi isänmaan. Siispä terve, maanmies sulle, sinä itsevaltias! Kenpä suita riistämähän pystyisikään aseitas? Niillä puolla maa ja kansa, nosta, kynnä, iske, lyö — Suomi voittaa kohtalonsa, vaikka uhkaisikin yö. Vappuna 1910. (Ylioppilastalon edustalla Helsingissä). Terve, Vappu, keväänairut, terve sulle, Talven kylmän aikaan usein kaivatulle. Nytpä synkkyys poistuu, voittaa valon valta, Päivyt kirkas kun taas loistaa taivahalta. Luonto elpyy, herää horrosunestansa, Linnut toivon, riemun laulaa laulujansa. Maansa-toivo, nuorten joukko kevätrinta. Virttä virittämään lähtee auvoisinta Kevään kunniaksi sekä ihmismielen Talven turruttaman kautta sävelkielen Nostaaksensa uuteen elon innostukseen, Vapauden voiton suureen tointumukseen. Mutta nuorten joukot miksi eristyvät? Yhdessä miks olla ei kuin lapset hyvät? Miksi moneen jakaannutaan eri laumaan? Miks on lovi tullut kokonaisuussaumaan? Yksi joukkio tuo miksi erillänsä Muista tahtoo olla — aivan yksinänsä? Säälien ja surren Suomi-äiti noita Katsoo oman kansakunnan luopioita, Harhamielin harhailemaan eksyneitä, Eri suuntiin kulkevia käymään teitä. Kun he ovat pohjaa kansallista vailla, Kerran kuivuneen he kaatuu heinän lailla. Mutta miksi toisetkin nuo eroaapi? Miksi kahtaalle myös hekin vaeltaapi? Miksi, vaikka sama kieli kaikuu suusta, Samasta he vaikka ovat sukupuusta? Minkätähden jakaantuvat sekä miksi Joutunehet ovat eripuraisiksi? Katsokaa, kuin valo, lämpö yhteistoimin Kevähän ja kesän luovat yhteisvoimin — Maanne toivot, lippumiehet ajan uuden, Menneen vartijat, te, sekä vastaisuuden, Älkää toki rikkilyökö riitaisuuksin Isäin töitä, tehty yhteenkuuluvuuksin. Yhdessä te laulakaatte kevähälle, Yksinmielin tehkää työnne maalle tälle: Ainoastaan siten syntyy ehjää, suurta, Vahvistatte siten omaa elinjuurta, Yhteistyöllä luotte kansallenne kesän. Suomen suojelette, oman yhteispesän! Isävainajan lapsuusmuistelma. Isän polvella kun ennen poikana sain ratsastaa, Hänen kertomahan pyysin lapsuutensa-muistelmaa, Jonka kaameata puolta silloin tuskin käsitin, Vaikka mielenkiinnoin sitä tarkkaavana kuuntelin. Sota-aika oli ollut, vihollinen Suomehen Tullut oli tulin, miekoin lailla myrskytuulien. Vähitellen hirvittävät laumat verenhimoisat Tuonne myöskin Rautalammin seutuville saapuivat. Talo oli Tyyrynmäen ollut isän vanhempain, Isä, kaikkein nuorimpana, kapaloissa uinahtain Nukkui hameenhelmuksihin käärittynä äidillään, Joka kaivolle on mennyt astioita pesemään. Silloin sotilasta kaksi oli siihen saapunut, Toinen kattilanpa heti oli ottaa kahmaissut. Sitten kumpainenkin lähti metsään juosta piittämään, Isänäiti, reipas nainen, huutain heidän perässään. Mennessä kun pyssyillänsä uhkasivat sotilaat, Isänäiti loitompana kulki metsättömät maat, Kunnes Toholahden kylään tultiin vihdoin viimeinkin, Jossa sotajoukko oli keskitetty leirihin. Pelkäämättä isänäiti astui eteen päällikön Valittamaan sotamiesten tehneen töitä ilkiön. "Mistä tiedän, ken on tehnyt?" päällikkö nyt lausui niin. "Minä tiedän, jos vaan saisin kaikki miehet näkyviin". Kohta torvet toitottavat, pian miehet kaikki on, Niinkuin taikavoiman kautta joutunehet kokohon. Isänäiti miehet siinä tarkkailee ja katselee: "Tuo on yksi, tää on toinen", lopuksi hän ilmaisee. Muutama kun hetki kului, miehet toivat kattilan — Tietystikin sitten saivat selkäsaunan runsahan. Iloissansa isänäiti riensi kohti kotiaan. Tullaksensa heti siellä sydänsuruun suurimpaan. Sillä siellä vasta huomas: poika helmasta on pois... Herra Luoja! Kuinka äiti rakkaimpansa löytää vois? Ei kai mennyt isänäiti, ajaessaan kattilaa, Sillä kyydillä, kuin poikaa etsimähän kiiruhtaa. Suur on äidinlemmen voima, yhtä suuri toivonkin! Lähes kolme vuorokautta innoin uupumattomin Isänäitikin hän etsi kadonnutta Paavoaan, Kunnes hämärtäissä illan vihdoin sattui tapaamaan. Mättään vierustalla maassa suutaan avaeli vaan, Räpytellen silmiänsä, niinkuin oisi kehdossaan. Taivahalle olkoon kiitos! Poika eli armahin. Syliinsä sen äiti nosti onnentuntein lämpimin! Hellin hoidoin kuolemasta pelasti hän poikasen, Joka taasen vuorostansa hoivas äidin vanhuuden, Sekä oli kuollessansa yli kuudenkymmenen, Kunnonmiehen kauniin muiston jälkehensä jättäen. Aatellessa päistärpäänä isän lapsuusmuistelmaa, Taustassa sen kaameassa mua tämä lohduttaa: Sortumatta rintalapsi kesti sodanvaaran kun, Kestää meidän kansa myöskin olemisen taistelun — Säilyttääkseen keskustassa kansakuntain perehen Suomen hengin, mielin, kielin suomalaisen aineksen, Elämähän kansallista, suomalaista elämää, Heelmää luoden elinvoimin, ainaisesti pysyvää.... Maukosukon Ruotsissakäynti. I. Tuolla Hankaveden rantamalla[1] Paikallansa luonnonihanalla Talo Maukolan on vieläkin, Niinkuin Ruotsin vallan aikoihin, Jolloin mukaan kansan muistelon Sattunut tää seikka siellä on. [1] Noin 21 1/2 kilometriä Rautalammin kirkolta eteläänpäin. Kerran oli olleet Maukolaiset — Nuoret, vanhat, miehet sekä naiset — Kaikki häärimässä pellollaan, Kooten kypsyneitä viljojaan, Eikä Maukosukko tarmokas Itsekään myös ollut joutilas. Niinkuin oisi oltu kilpasilla, Ukko liikkehillä vilkkahilla Aumaa tehdessänsä ahkeroi, Samalla kuin neuvojansa soi, Käskein, komennellen väkeään Tehtävätään hyvin täyttämään. Kesken kiireen pitkin Hanhiselkää Vilkui purtta kulkevaa — ja pelkää Vieraita nyt sieltä tulevan Saamaan häiriötä aikahan... Mutta toisaallenpa pyörähtäin Vene kiiti Susisalmeen päin. Kolme miestä oli soutamassa, Poikkilaudalla taas korskeassa Asennossa istui herrasmies — Lähin kuningasta kukaties, Koska alennu ei pitämään Venehessä edes perääkään? Herra, tarkastellen ympärilleen, Oli lausahtanut soutajilleen: "Talo kaunis tuo on kohta mun!" Virkkoi soutajansa: "Entäs kun Maukonen ei taloansa myö?" "Karkoittaa on hänet helppo työ!" Tämän uhkauksen kauhuksensa Maukosukko kuuli aumallensa — Pystyyn karkasi jo huutamaan: "Mitä, saastainen, sä haastatkaan?" Mielensä hän toki malttaa voi, Vaikka katse tulta salamoi. Sydän täynnä oli suuttumusta, Päässä pyöri monta ajatusta: Väkivaltako nyt kodin vie? Eessäkö on mierolaisen tie? Missä laki on ja oikeus? Missä vääryydelle rangaistus? Sitten kovaäänisesti huutaa, Käskevästi sekä täyttä suuta: "Joudu, eukko, evään laitantaan Sekä puhdas paita antamaan. Jussi, nouda ruuna haasta pois, Niinkuin pihassa se nyt jo ois!" Pannen toisen miehen sijahansa, Ukko hyppäs alas aumaltansa, Mennen juoksujalkaa talohon. Hetkessä hän matkavalmis on! "Herran haltuun", virkahti hän vaan, Ratsastain kun lähti ajamaan. Miksi lähti? Yksikään ei tunne, Eikä myöskään, pyrkivi hän kunne. Itse tiesi kyllä määränpään, Oli vaikeuskin selvillään. Luojaan, tarmoonsa ja totuuteen Luottaen hän lähti matkalleen. II. Tiettömiä oli suuret salot. Harvassa myös oli torpat, talot. Mutta vaivoin, monin vastuksin Tullut Maukonen on kumminkin — Itse armollisen kuninkaan Luokse pyrkimähän Ruotsinmaan. Hoviväki katsoi kummissansa Suomen miestä sarkavaatteissansa, Pieksuineen ja eväskonttineen, Josta luopunut ei erilleen, Pitäen sen päivät seljässään, Öisin ollut on se tyynynään. Mutta sitten hämmästyttiin vasta, Kuultihin kun hänen kuningasta Haluavan päästä tapaamaan. Mahdottomaksi se sanotaan. "Jätä anomus", niin neuvotaan. "Kyllä, mutta käteen kuninkaan!" Koiteltiin jos kuinka vastaan panna, Mutta Maukonen ei perään anna: Suomalaisen itsepäisyyden Ansioksi merkitä voi sen, Että lopultakin ukko tuo Astua sai kuninkaansa luo. Konttia kun suvaittu ei mukaan, Kirjat, joit' ei saanut nähdä kukaan, Perkasi hän sieltä kätköstään Sekä kuljetti ne mennessään, Käyden varmana, kuin suoramies, Totuuden ken omaksensa ties. Kumarrus ei ollut orjamainen, Eikä myöskään onnenonkivainen, Kun hän paperinsa ojentaa Kuninkaalle, joka viittoaa Hoviherransa ne ottamaan, Kuulla tahtoen ne kokonaan. Oli talon kiinnekirjain tukko, Jonka siinä jätti Maukosukko. Käännöstäjän, johon luottaa voi, Anomuksen ruotsintaa hän soi — Päällimmäisenä se olikin, Pistäen siis heti silmihin. Kansanmiehen kieltä korutonta Lauseet oli, eikä niitä monta. Mitään ei, mi Maukosen ei ois, Oltu lisätty tai pantu pois. Sisällys sen osapuillehen Oli ollut tämänlaatuinen: "Kuulkoon armollisin kuninkaani Alamaisensa — mun — asiaani. Pelkään, kunnioitan Jumalaa, Kuningasta tahdon rakastaa, Tottelen ja koitan täyttää lain, Laiminlyö en veronmaksuain. Laki ennen onpi turvan taannut. Mut se onko olemasta laannut? Sillä eräs herra uhkoaa Kodistani minut karkoittaa. Lain kun isä onpi kuningas, Suokoon avun mulle armias". Kysyttäissä sitten kokonansa Kertoi uhkauksen kuulemansa. Ja kun kiinnekirjain tarkastus Näytti: hänellä on oikeus, Kuningas nyt lausui hymysuin, Veljellensä haastelisi kuin: "Vielä voimassaan on laki yhä! Niinkuin ennenkin se myös on pyhä! Kuninkaan ja kansan yhteistöin Valvovi se päivin sekä öin Turvaa kuninkaan ja kansan, maan — Rikkojat sen aina rangaistaan. Mene rauhassa taas taloasi Viljelemään aivan omanasi. Vakuudeksi kiinnekirjahan Tämän lisäyksen panetan: 'Väkivallan ken käy tekohon, Hirsipuussa saapi palkkion. Kerro terveisinä Suomenmaassa: Oikeudentunto kuninkaassa Rehellisiin suomalaisihin Harras onpi sekä lämpimin. Suomalaiset, teistä olla saa Ylpeänä aina Ruotsinmaa!" Majesteetti poistui kättä lyöden. Kohta sitten Maukosukko syöden Hovipöydän päässä herkkuisan Istui peloittavan komean. Konttikin taas oli vierellään, Jossa paperit on kätkössään. III. Kotiin Maukosukko tultuansa Kertonut ei mitään matkastansa. Mutta entisellä tarmollaan Ryhtyi taasenkin hän toimimaan. Pelastettu oli kotilies, Vääryyden kun sorti rehtimies. IV. Kuluneeks sai aikaa jonkun verran, Nähtihin kun erään suuren herran Astelevan kohti Maukolaa. Nimismieskin häntä seurajaa. Herra mahtavasti mongertaa, Isännän kun puheillensa saa. "Ystevene ilmianda sulle: Koningas on teme talo mulle Soonu palkaks suurden ansioin. Torppa sulle hankita me voin. Mut jos niskottele vastahan, Niingun koiran teste karkodan". Kumartaen Maukosukko vastaa: "Kaikkein kuultava on kuningasta. Teidän isäntänä silmäämään Pyydän kiinnekirjaa talon tään. Tässä on se, sitä suvaitkaa Hyväntahtoisesti tarkastaa". Herra kirjat tuskin avajaapi, Säikähtäin kun hän jo vavahtaapi, Pudottain ne kohta lattiaan, Josta Maukosukko joutuisaan Keräeli kaikki kokohon, Ne kun aarre kallis hälle on. Hulluks sanoi herra itseänsä, Kun hän juttelemaan vehkeistänsä Oli ruvennut jo eeltäpäin — Siksi kävikin nyt hälle näin... Sitten äänetönnä noloissaan Lähti joukkoinensa astumaan. Mutta ryhdikkäänä Maukosukko, Kainalossa kiinnekirjain tukko, Tarkasteli heidän lähtöään, Ilme rehtisyyden silmissään, Oikeudentunnon loistollaan Kaunistaissa hänen kasvojaan. Monen vuosisadan jälkeen tästä Maukosukon äkkilähtemästä Sananparren tapaan sanotaan, Jos ken matkaan joutuu sukkelaan: "Nopeastipa hän lähtikin, Niinkuin Maukosukko Ruotsihin". Mitä kuningas puuttui. Sai kruunun päähänsä hän isien Ja vielä valtikankin kätehen: On Luojan armosta nyt kuningas Ja maan ja kansakunnan valtijas. Jos toivehena oli oikkukin, Se täytetyksi heti tehtihin: Kuin juoksupojat valtaherrat on Ja kansa miltei orja tahdoton. Niin kaikki häntä kilvan liehakoi, Kuin parhaimmasti itsekukin voi Ja suosion- ja onnenonkijat Ne ympärillä vallan tulvivat. On nautintona pelkkä yltäisyys! Mut mieltä kalvaa tyytymättömyys: Näät yksi kuitenkin on puuttuvaa — Ei sotamaineen ole kunniaa. Sen valtaherroilleen kun mainitsee, Nää asiata pohtii, tuumailee — Ja syntymähän saadaan kahnaus: Ja annetahan sodanjulistus. Kuin tulenvaara oisi valloillaan, Niin pian joukot kokoonkutsutaan. Käy päälliköksi itse kuningas, Tuo maan ja kansakunnan valtijas. Hän keskustasta hoviseurueen Nyt puheen piti sotajoukoilleen: "Mä teitä, pojat, työhön loistavaan Vien eestä kruununi ja isänmaan. On toiset etujamme loukanneet Ja valtakuntaa meidän solvaisseet: Mä siksi miekkani nyt paljastin Ja teidät kutsututin aseihin. Nyt kerällänne luona lippujen, Te urhopojat sankar'isien, Mä pyhän valan vannon: voittohon Me rynnistämme kautta taistelon. Kun suoritettu onpi suuri työ Ja asehemme vihollisen lyö, Mä teitä kiitän, sekä isänmaa Suo ylistäen meille kunniaa". Ja silloin hurraahuudot voimakkaat Sai täräjämään ilman, puut ja maat. Ja torvet soi ja rummut pärryttäin, Kun sotajoukko lähti eteenpäin. Kuin ukkospilvet synkät uhkaavat Nyt pikamarssin riensi armeijat, Yöt sekä päivät yhä kuljetaan Ja kuningas on ensimmäisnä vaan. Mut jonkun aikaa matkattu on kun, Niin pelko tulla ruudinsavuhun On hoviherrat kaikki vallannut Ja henkilääkärinkin hervaissut. Ja yksimielisesti viekkahan He suunnittivat keinon sukkelan: On kuninkaalle tarpeen levähdys, Tai muuten hältä murtuu terveys. Se kuninkaalle kun vain ilmaistaan, On valmis lepäämään hän armossaan Ja joukon etupäästä pois hän jää — Se hoviseuruetta miellyttää... Mut sotajoukko kulkee edelleen Vain taisteluhun pian päästäkseen. Kun naapurissa rauhaan luotettiin, Ei oltu käyty varustamisiin. Ja kuitenkin ne toiveet pettivät, Kun vihoillisen laumat hirveät Nyt murhaten ja polttain samoaa Ja koko valtakunnan valloittaa. Ja sitten vankijoukoin lukuisin Ja kanssa runsaan sotasaalihin Käy rientomarssi kuninkahan luo — Kai kyllikseen on levännyt jo tuo? On levännyt ja tullut korskeaks, Kun itsensä hän uskoi voittajaks: Nyt kuninkaineen sotavangit saa Ne maahan asti häntä kumartaa. Ei vangituilta tosin mennyt pää, Vaan kruunun kuninkaansa menettää, Ja valtakunta valtakuntahan Nyt liitettihin heti voittajan. Kun sitten sotajoukot käsketään Jo kotimaata kohti lähtemään, On etupäässä jälleen kuningas, Tuo maan ja kansakunnan valtias. Nyt juhlakulkua on koko tie, Ei vertaa moisen usein nähty lie: Jo kuningasta kaikki jumaloi Ja laulut raikuivat ja soitot soi. Hän hukkua on kukkaistulvahan Ja hurraasehen kansan huutavan, Mi sotamailleen suopi kunniaa — Kai sitä historjalta lisää saa... "Pyhän Kirjan Kaisa". "Oi, kuulkaa mua, hyvä nimismies, Jos kaiken muun nyt myötte multa, Niin Raamattuni voitte kukaties Te jättää mulle, herra kulta? Se lohdutusta murheessani tois Ja turvattomalle se turvaks ois". Näin leskivaimo pyysi, vieressään On ryysyissänsä neljä lasta, Ne puutteen lisäks peri mieheltään, Mi äskettäisin kuoli vasta. Ja rihkamia mitä jäänyt lie, Nyt huutokauppa hältä kaikki vie. Mut velkoja kun kuuli korvillaan, Tuo mitä leskiparka anoi, Hän heti huusi vihanvimmoissaan Ja sydämettömästi sanoi: "Myös akka myötävä on lapsineen, Jos kuka haluaapi ostaakseen". Ja sitten vähitellen myötihin Niin neulat, kuni naskalitkin. Kun vuoro tuli Pyhän Kirjankin, Ah, kuinka vaimoparka itki! Mies tuntematon huusi kirjan sen Ja lahjoitti sen heti leskellen. Ja lahjoittaissaan tuntematon tuo Näin virkkoi: "Itkuhun ei syytä! Tää kirja rikkautta kyllä suo, Kun uskolla vain etsii, pyytää. Se antaa voipi onnen maallisen — Myös onni siin' on ijankaikkinen". Ois leski lahjoittajaa kiitellyt Ja katseleepi tänne sinne, Pois kuitenkin hän oli lähtenyt Ja yksikään ei tiennyt minne; Kun ei hän lahjoittajaa kiittää saa, Niin sydämessään kiittää Jumalaa. Kuin pesän linnut, myrskyn särkemän, Ne lentää aavan taivaan alle, Myös leskiparka lapsineen nyt hän Käy kodistansa maailmalle — Ei määrää muuta ole matkallaan, Kuin mistä armopalan saisi vaan. On Pyhä Kirja aina matkassaan Ja siitä etsii lohdutusta, Niin lukee sitä tietä kulkeissaan, Kuin kolkuttaessansa usta. Ja väliin lukee hiljaa itsekseen Ja väliin ääneensä taas lapsilleen. Jos missä tiesi jonkun murheisen, Luo riensi Kirjansa hän kanssa Tai lukemaan jos pyysi häntä ken, Hän nousi vaikka unestansa. Jos lantin sai, sen otti kiittäen, Mut maksuttakin luki iloiten. Vaan lapset aikuisiksi kasvoivat Ja omilleen he lähti teille. Ja matkaevähiksi hartahat Soi äiti siunaukset heille. Ja hyveen taimet painoi sydämiin Ja lujan luoton arvoin ijäisiin. On hellä heitä kohtaan sallimus: Suo kodin kullekin ja perheen, Ja hurskas usko, äidin rukous Ei heitä päästä valtaan erheen. He äitiä on luokseen tahtoneet — Ja siitä ovat oikein kilpailleet. Mut äiti tahtoi kiertää kernaammin, Kuin lapsiansa rasitella. Ja siten, päästen moniin koteihin, Sai Sanaa niissä tarjoella. Ja "Pyhän Kirjan Kaisa" olla vaan, Min nimen mukaan häntä kutsutaan. Niin vuodesta hän kulki vuotehen, Siks kunnes vanhuus voimat voitti, Ja maasta ijäisyyden kaikuen Jo kuolon kutsukellot soitti: Hän vierustalle uinui suuren puun, Mut kasvot käännetyt on Raamattuun. Sisaren haudalla 8/12 1915. (Mukaelma). Kuin aamukaste elo haihtuu, Kuin virta aika kiiruhtaa, Kentiesi päivää huomenista Me emme enää nähdä saa; Oi, auta, Herra, ainiaan Sun tahtoasi seuraamaan. Ei mikään mainen kauan kestä, Ei nuoruus, voima, riemukaan, Kun vähimmästi aavistamme, Jo hautaan meidät lasketaan; Ah, eläkäämme tietäen, Kuin ain ois hetki viimeinen. Oi, Isä, Herra, Tuomarimme, Sä annat elon, kuoleman, Suo: iltahetken joutuessa Me valmihina ollahan. Ja konsa kutsut, suojahas Sä ota meidät armollas. Kuin päivänsäde, siskovainaa On muille ollut elossaan Ja kesti koskaan nurkumatta Hän puutteita ja vaivojaan — Oi, Herraltansa saakohon Hän runsaan siitä palkinnon. Nyt haudallaan hän meille haastaa Vain kieltä katoovaisuuden, Mut samalla myös muistuttaapi Ja viittaa ijäisyytehen: Maan multaan hältä päättyi tie — Oi, Herra, luokses sielu vie. Oi, Herra, myöskin murhepilvet Pois surevaisten synkät luo Ja varman tiedon sekä uskon Se lohtu heille suoda suo, Ett' yhdyselo ijäinen On luona Isän taivaisen. Osanotoksi suruhun. (Kirje). Talven kylmä, kolkko tuuli Toi kun viestin tullessansa, Että kuolo rautakoura Poijes riisti puolisonne Rakastetun rinnaltanne, Teidät suistaen surussa Itkupuulle istumahan, Sydän silloin sylkähteli, Murehesta munkin mieli, Vaikka vallan olen outo — "Tuntematon Tuttavanne". Kuni aivan itsestänsä Mieli silloin mietiskeli, Tuumi aatos lailla tällä: Olla linnun lentoneuvot, Tuonne kohta kiiruhtaisin Yli maiden ja merien Nopeasti noutamahan Lohdutuksen lähtehestä Teille päilyvän pisaran, Jolla katse kirkastuisi Kyynelien kaihtimista, Hymy nousis huulosille, Riemuruusut runsahina Kohoaisi kasvopäille. Tai jos oisi laulunlahja Oikea ja oivallinen, Silloin sävelhelmin saisi, Viserrellä virsin vienoin Murehenne muille maille, Tuoda toivon-kukkasia Sydänlammen laitumille, Laulumahdein maanitella Kevätkäet kukkumahan, Antamahan auvomieltä. Siipiä en ole saanut, Enkä luotu laulajaksi — Ainoasti armollista Lähetä voin Luojoamme Sillä tosi toivehella, Että säihkyvin sätehin Ikilemmen lämmöllänsä Sulattaisi surut Teiltä, Murhepuulta päästäksenne Ilon kukkakunnahille. Onni olkohon osanne, Rauha, riemu rinnassanne, Toivehien taivas Teille Kuultakohon kirkkahana — Sitä sykkivin sydämin Osanotoksi suruhun Teille tässä toivottaapi "Tuntematon Tuttavanne". Aika ei kulu, se kulkee. Tuo lause usein ihmislapsien Niin kevytmielisenä suusta raikaa: On elettävä aina iloiten Ja — kulutettava on siten aikaa. Mut aika kulkeva ei kulukaan, Vaan muita kuluttaa se mennessänsä. Ken aikaa siis on kuluttavinaan, Hän tuhlaa oman elon kynttilänsä. Kai löydän! Mä kuulin aikaan lapsuuden: On piru sarvipäinen, On sorkka toinen jalka sen Ja katse hirveäinen. Ah, varottakoon, että Ei vaan se saisi pettää. Ja lisäks vielä sanottiin: Ei piru johda hyvään, Vaan tekoihin vie syntisiin Ja lankeemukseen syvään, Se ilkeä ja häijy, Kun kaikkialla väijyy. Mä kasvaissani karkeloin Ja vallatonna riehuin, Ja auvomielin ailakoin Ja lailla perhon liehuin — Ja olin huoletonna, Kun näy ei piru-konnaa. En elon suuriin arvoihin Mä pannut paljon määrää, Ja vähät siitä välitin, Mi totta on ja väärää — Ei piru silmään pistä: Siis eipä pelkäämistä. Mut vihdoin toki järjelläin Mä selväks saada aloin, Ei piru liiku sarvipäin, Ei myöskään sorkkajaloin, Vaan muuttaiksen, jos kukaan, Se tilanteiden mukaan. On kerjurina kulkeissaan Se, kehno, toisen kerran Ja toiste taasen verhonaan On puku hienon herran. Ja väliin myös se lymyyn Käy kauniin naisen hymyyn. On sillä monet pyydykkeet, Kun valheeks toden vääntää, Ja puhtaimmatkin ihanteet Se likaisiksi kääntää — On totta tosiahan Se isä kaiken pahan. Kun tunnen nyt sen lurjuksen, Niin tietystikin koitan, Kuin liuhailijan parhaiten Mä juonikkaan sen voitan — Kai keinon löydän, että Voin pirun minä pettää! Kalastajan uni. Työstä lauantaina Kotiin tultuaan, Lähti, kuten aina, Kalastelemaan. Ja kun pyydyksensä Sai hän vetehen, Laski venehensä Lähisaarehen. Kuivan kannon juuren Kantoi kokohon, Siitä aimo suuren Laittoi rovion. Heittyi seljällehen Taivoon katsomaan, Suviharsoisehen Ilman ulappaan. Hampahissa piippu, Huulten imien, Kohta hällä riippuu Palaa tupruten. Mutta eipä monta Savua hän saa, Muulloin unetonta Kun jo nukuttaa. Hetki, pari, sitten Piippu putoaa, Maille unelmitten Kalastaja saa. Siinä uneksuupi Kumman unelman: Hälle avaantuupi Linna Ahtolan. Siellä arvoisasti Ahti linnassaan Istui mahtavasti Tapaan kuninkaan. Sadekaarenlainen Miekka huotrassaan, Vaahtokauhtanainen Yllä verhonaan. Lainelakki päässä, Parta, hiukset Loistivat kuin jäässä Kidesätehet. Hänen vierellänsä Sijapaikka on Oman emäntänsä, Äiti-Vellamon. Kuplapuku tällä Kirkkain pisaroin Päilyi välkkymällä Lailla aamukoin. Vedenneidot sorjat, Immet auvoisat, Niinkuin ulput korjat Lähi seisoivat. Linna suurenmoinen On kuin avaruus, Toisen jälkeen toinen Ihme näkyi uus. Timantteina hohti Katto, seinätkin, Loisteen tuskin tohti Päästää silmihin. Äärellä kuin oisi, Näytti siltä nää, Koskettaa kun soisi, Ne vain häämöittää, Niinkuin taivahalta Valoilmehet Tuolta korkealta Kaukomatkaiset. Ahti kädellänsä Viittasi kun vaan, Ryhtyi keskenänsä Karkeloitsemaan Veden kaunokeijut, Immet viehkeät, Hilpeinä kuin leijut Pyörähtelivät. Niinkuin tähdenlennot Tahdit vaihtuivat, Liikkeet oli hennot Sekä pehmoisat, Leiskui liehuellen Ruohohamehet, Häilyi hulmahdellen Utulaahukset. Karkelon kun loppu Saapui, joutuisaan Kaikilla on hoppu Päästä seuraamaan: Ahti vedenpintaan Kanssa Vellamon Nousi luodon rintaan, Ottain kantelon. Keijut lumpehille Kävi istumaan, Ulpun kukkaisille, Kaislaan huojuvaan. Mutta kanneltansa Kullanloistavaa Ahti sormillansa Sitten koskettaa. Nytpä vettä kiiti Sävel suloisin, Ilmaankin se liiti Kaikkiin suuntihin: Tuntui, kuin ois soineet Maat ja taivahat, Soinnut kaikumoineet Hurmastuttavat. Keijut äänin hienoin Sointuun säestää, Laulu niiden vienoin Hiljaa väräjää, Kultahista rihmaa Samalla kuin nuo, Ohkaista kuin vihmaa, Kerille he luo. Luullen kultaa sirkos Silmäluomihin, Hereillensä virkos Kalastajakin. Lintuin kuului laulu, Päiv' on loistossaan, Luonnon suvitaulu Ihanimmallaan. Soutajakin nousi Pystyyn hypäten, Ulapalle sousi Kohta venosen. Ahti soitollansa Johdatellut on Paljon anteitansa Joka verkkohon. Niistä riemuitessa Kalastelijan Pyöri aatoksessa Linna Ahtolan — Ja hän tuijottaapi Veden sisällen, Toivoin, että saapi Jälleen nähdä sen. Sekä eikö vielä Ahdin kannel sois, Eikö myöskin siellä Keijut karkelois... Ei hän varoitusta Kuullut soutajan: "Lakkaa kujeilusta — Venhe kaatuuhan". Silloin pyörähtääkin Venhe alassuin Ja sen alle jääkin, Verkkoon takertuin, Kalastaja — sinne Vaipui syvyyteen, Hautaan myöskin minne Joutui ijäiseen. Ottein voimallisin Venhon pohjallen Toinen ponnistihin, Kuolon välttäen. Kirkkomiesten kanssa Maihin pääsi hän, Kertoin kauhuissansa Turman hirveän. Luultiin: "Sepä syöksi Hänet kuolohon, Sunnuntain kun yöksi Kalaan mennyt on". Mikä salatenho Surmansuuhun vei, Miksi kaatui venho, Sitä tietty ei.... Eräs kurjuuskuva. I Hän ollut onpi tiedoton, Nyt tajuihinsa tullut on Ja viereistänsä katsoo lasta, Mi tuskissansa vaikeroi, Mut vaivaansa ei virkkaa voi — Laps onkin viikon vanha vasta. Mut omat kivut unohtain Hän hellin hyväilyksin vain Suo viihdytystä pienollensa. Ja kun sen saapi nukkumaan, Niin miettimähän eloaan Käy äiti ajatuksinensa. Oi, armas aika lapsuuden, Ja vanhempain ja siskojen Kuin lempi oli suloisinta! Mut kodissa kun köyhyys on, Niin tuonne elon taistohon Pois halus päästä nuori rinta. Jos väliin ollut parempaa, On myöskin ollut katkeraa Ja usein murhe mieltä särki. Mut kärsimykset hukkumaan Suurkaupungin sai huminaan, Soi niukan leivän neulankärki. II. Mut aivan onnen-auringon Hän tullehensa loistohon Jo luuli, sattumalta kerran Kun kohtas suuren kunnian: Pääs tuttavaksi mahtavan Ja loisteliaan sotaherran. Kas, siinä oli miesten mies! Hän kohtelias olla ties! Ja rikas on, kuin rahapankki. Hän aulis oli ostamaan Ja antamahan lahjojaan, Myös yksityisen huoneen hankki. Nyt neulan saattoi heittää pois Ja koetella, kuinka vois Vain rakastajan mieliks olla, Mi kyyhkyksensä nimittää Ja viettää suopi elämää Niin kevyttä kuin korennolla. Ei päivin muuta tehtävää, Kuin väsymystä levähtää Ja yksin olla muisteloissa. Mut illat, yötkin uudelleen Taas käydä rakastajineen Vaan huveissa ja nautinnoissa. Mut sitten tuli yllätys, Kun huomattihin: äiteys On pian odotettavissa.... Tuo tieto rakastajan vei: Hän kyyhkyn luokse tullut ei, Vaan kerrassaan on kadoksissa. Ei saavu lahjoin upeoin, Ei nouda parivaljakoin. Kuin ennen oli tapanansa. On turhaa kyyhkyn odotus Ja etsiminen, kaipaus — Ja siitä on hän murheissansa. Niin virtaa, vuotaa kyyneleet, Ett' ovat silmät turvonneet — Voi surkeutta, onnettuutta! Kun mistään apua ei näy, Niin lapsuuskotiin aatos käy: Ah, voisikohan sinne muuttaa. Mut kuinka saattaisikaan hän Tään kanssa suuren häpeän Nyt turvautua kodin puoleen! Työkumppanitko lohduttais? He naurain ehkä pilkkajais? Saa yksin menehtyä huoleen... Kun puuttui raha sekä työ, Hän panttaileepi ynnä myö Nyt sormuksia, vaatteitansa. Ei niistä suurin summin saa: Ne arvoa on halvempaa, Kuin luullut oli saadessansa... Kuin kala kiiltouistimen, On irstaajan siis petosten Hän uhriks tullut kaikinpuolin. Ja ikävintä: tila vaan Käy yhä suuntaan pahempaan, Sen huomajaapi raskain huolin. Näät, pakko muuttaa asuntoon On ollut kehnoon komeroon Ja kylmään, kosteaankin vielä. Sen lisäks puut on lopussaan Ja ruokaa tuskin ollenkaan — Jo aivan kurjuus uhkaa niellä. Kuin mikä ihmeilmestys On lapsosensa syntymys — Muut ihmiset ei siitä tiedä... Jos tuonne kanavaan sen veis? Ja itse mukaan heittäiteis? Niin toki ei hän tehdä siedä... Tään kaiken ajatuksillaan Nyt näki, niinkuin kirja vaan Ois luettavanansa aivan. Ja lisäks tauti ankarin Ja tuskat omantunnonkin Ne vielä suurentavat vaivan. III. Mä lähden — mietti — kirkkohon, Kas, jumal'äidin kuva on Niin kaunis siellä ihanainen. Kun kuvaa palvon, kumarran Ja sydämeni avajan, Suo avun äiti taivahainen. Ja ennenkuin hän huomaakaan, Jo kirkkoon onpi matkallaan, Kun intoon hukkui heikkouskin. Ja ulkoilma virkistää, Pois vaivat, tuskat häviää — Hän tilannettaan muistaa tuskin... Ja sitten vasta havahtaa, Kun kirkonkellot kumajaa Ja huomaa, että kauttaaltansa Sen kirkon saartaa santarmit Ja sotilaat ja poliisit, Mut loitos karkoitetaan kansa. Näät, hallitsija perheineen Ja kanssa loistoseurueen On palvoin temppelissä tuolla. Ja siksi hoviväki vaan Nyt sisään sinne lasketaan — Muut saavat olla ulkopuolia. Ah, onko käännyttävä pois? Mut toiste tuskin tulla vois, Jos sairaus taas sitten estää... Ei, juuri nyt nuor äiti tuo Hän jumal'äidin kuvan luo Sois päästä koko sydämestä. Ja joukon sekaan rynnistäin, Hän tungeteksen eteenpäin Ja pääsi ovensuulle asti. Mut vahtimiehet korskeat Tien siinä pystyyn nostavat, Pois käännyttäen ankarasti. Kun hangoitteli vastahan, Niin hartioille vartijan Hän pian joutui nostetuksi. Ja silloin sattui silmihin Myös kuva jumal’äidinkin — Näät auki oli kirkon uksi. Ja näytti, kuin ois hymyillyt Ja kuva hälle nyökännyt — Se sielun sisimpähän koski. Vaan siitä vahdit tienneet ei, He joukon taakse naisen vei, Min kyynelistä kastui poski. Ja samalla myös uupumus Ja tauti, mielenliikutus Niin otti hänet valtahansa, Ett' ainoastaan turvaten Hän lyhtypatsaan puolehen Vain pysyä voi seisallansa. Tuon huomas läsnäolijat Ja monet luokse tulivat, Ken udellen, ken säälin vuoksi, Ja eräs kutsui ajurin Ja maksoi kyytipalkankin — Ja kohta hepo joutuin juoksi. Kun pääsi kotiportilleen, Löys kivihiililohkareen, Min korjasi hän taltehensa. Ja huoneeseensa tultuaan, Sen lieteen pisti palamaan Ees lämpimyyttä saadaksensa. Nyt uupunutta itkustaan Hän lasta riensi vaalimaan Ja itse vuoteelle myös vaipui, Kun taudinpuuska jällehen Taas alkoi kera tuskien — Hän horrostilanteeseen haipui... Kun pelti jäikin tukkohon, Niin savussa — hän luuli — on Nyt jumal'äiti Pojan kanssa Ja hymyileepi hänellen Taas jälleen päätä nyökäten, Kuin äsken teki kuvassansa. Hän puolestaan myös tervehtää Ja hiljaa päätään nyökkäjää Ja koittaa hymyellä vastaan. Ja kuten jumal'äitikin, Nyt käsivarsin molemmin Hän painaa rintahansa lastaan... IV. Kun huonevuokraa maksamaan Ei nainen saavu aikanaan, Niin luokse mennään vaatimuksin. Vaan ovi onkin lukossaan; Se murtaen kun avataan, Ah, mitä nähdään kauhistuksin! Kaks kuollutta on rinnakkain, Kuin uinuisivat siinä vain, Ja kalmanhaju huoneen täyttää, Mi synkkä on ja valoton, Kuin hauta kirkkokalmiston Ja suurta kurjuuskuvaa näyttää... "He häkämyrkytyksehen Ja äärimmäiseen puutteesen On kuolleet" tutkimuksen mukaan. Mut määrää sieluntuskien Ja kärsimystä ruumiiden Ei edes ajatellut kukaan... Jouluna. Taasen loistaa joulukuuset, monet lahjat jaetaan, Vanha juhla taas on uusi, lapset ovat riemuissaan. Valaistuhun kirkkoon kansa aamusella kiiruhtaa Kuulemahan taivaallista suurta riemusanomaa: Kuinka syntynyt on meille Pyhä Poika Jumalan Synnin yöstä, orjuudesta vapahtamaan maailman. Ja kuin ennen paimenille, laulu soi nyt enkelten Luojan kunniaks ja rauhaks, hyväks tahdoks ihmisten. Mutta kuuset, lahjat, riemut tavan vuoksiko vain on? Sydämiin myös eikö synny tunne tosi-ilohon? Uskon kultaa onko niissä? Rukouksen suitsutus Onko mirhana? Ja onko sydämissä rakkaus? Mukanansa nämä lahjat ken vie seimen äärehen, Hälle juhla onpi joulu, korkea ja taivainen. Ah, jos juhla tämänlainen Suomen kansan joulu ois, Silloin vasta enkel-laulu kansallemme soida vois! Eräs perhejoulu. Maalla sukutilallansa Vietti joulujuhloansa Herrasperhe kaupungista Kerroksista korkeimmista, Vierainansa monet serkut, Nauttimina runsaat herkut. Pukki lahjojansa kantoi, Aivan runsahasti antoi, Kuusen luona riemuissansa Lapset hyppää tanssiansa, Herrat totiansa joivat, Naiset naurain ilakoivat. Loistoillallinen syötiin, Leikkiä ja pilaa lyötiin: Kilvan monta sukkeluutta Vanhaa lausuttiin ja uutta, Parastansa kukin koitti — Miekkonen, ken toisen voitti! Onhan joulu ilon aikaa, Saakoon siis vain riemu raikaa! Niin kai lienee ajateltu, Suottailtu ja herkkueltu, Kun on siinä rattoisasti Myöhäisehen yöhön asti. Kesken kaiken herran luokse Pieni tyttösensä juoksee: "Kuule, isä! Rakkaimmaksi Koska jouluvierahaksi Tänne kutsut Jeesustamme, Poikaa Pyhää Jumalamme? Tuolla tuvassa mä kuulin Vanhan mummon hymyhuulin Kertovan, sun että isäs Joulu-ilon sillä lisäs, Ett’ei pyytää konsanansa Unohtanut Jeesustansa". "Rakas isä, isä kulta, Kuule, mitä anon sulta! Saanko mummon tänne tuoda, Tahdothan sen, isä, suoda, Kun sä kutsut rakkaimmaksi Herraa jouluvierahaksi?" Mykiksi nyt kaikki jääpi, Tuskin kukaan äännähtääpi. Isä otti ainoastaan Polvellensa pientä lastaan. — Sitten tuli unen hoppu — Siinä jouluaaton loppu. Kuinka kukin lienee maannut, Talon herra vaan ei saanut Unta oikein rauhallista: Lapsuus-, nuoruusmuistelmista Syntyi hälle painajainen Koko yöksi pahanlainen. Muisti monen jouluaaton, Nukkuessaan näki taaton Ristikäsin palvomassa, Tilanteessa hartahassa Toiset häntä kuulostaapi: Kukin joulurauhan saapi. Herättyään unestansa Oli hällä rinnassansa Lapsuusajan kaipausta, Tunnontuskaa, katumusta. Unetarkin simasiipi Vuoteen luota kauas hiipi. Siinä kun hän peppuroipi, Kaikki eilisillan soipi Korviin naurut, laulut, jutut: Juomaseuran tavat tutut — Omatunto siitä pauhaa, Eikä tunnu joulurauhaa... Nautittaissa aamiaista Kertoi makuun huononlaista Olleen, kun hän iltaiseksi Tuli liiaks syöneheksi. Mitä yöllä koki muuta, Siitä avannut ei suuta... Punkaharju. Ei unesta autuudensaari Sen kauniimmaks mielehen jää, Kuin sieluni kuvastimessa Punkaharju mun kimmeltää. On kesälle kihlattu luonto, Se on morsiusonnessaan Ja auterehohdossa uinuu Sulounten se haaveitaan. Ja joutsenna uljaana harju Veen välkkyvän helmassa ui, Min kalvohon rannikot puineen Kuni arkaillen kuvastui. Ja ladelmat, poukamat, kaarteet, Kuin häähamon poimuja on Ja niemet, kuin morsion huulet Ovat vartoissa suutelon. Ja suudelmin läikkyvät laineet Ne rantoja kiertelevät Ja uupuvat lepohon tyyneen Sitten onnesta kylläisät. Kuin vihillä siunausaikaan On hartaus harrasta niin, Kun riutunut maa sekä taivas Kesärauhan on untuviin. Ken keskessä tään ihanuuden Ei henkehen hehkua sais! Jos rinnassa Suomelle lempi Ilmiliekkiin ei leimahtaisi. Oi, lapsonen Suomen, sä täältä Käy lemmelles innostus uus Niin puhdas ja herttainen armas, Punkaharjun kuin suloisuus. "Rakastettu Rautalampi". Rakastetuks Rautalammin Entisaikana elänyt Runoniekka nimitteli. Osattu on oikeahan Siinä sanontatavassa, "Rakastettu Rautalampi" Savon seuduista suloisin Kun on kertakaikkiansa. Kenpä oma kansalainen Taikka aivan ventovieras Tuttavaksi tahtois tulla Savon kansalaisten kanssa Sekä soisi nähdä saada Ihaninta ilman alla, Kulkutiensä kääntäköhön Rautalammin rannikoille. Tulkoon torppaan tai talohon, Kaikkialla kohtoaapi Vieras hyvin viehättävän Osaksensa ystävyyden: Sanasutkat savolaiset Harmittomaks hauskuudeksi Kehittävät keskustelun. Rupattaissa rattoisasti Päästään siitäkin perille, Ett'ei leikillä eläen Kodit ole kohonnehet, Eikä työttä ole tullut Rämehiköt raadetuiksi, Pesät hallan poistetuiksi. Pellot, niityt perkatuiksi, Kun onpi lisäksi vielä Sodan oltuna jaloissa, Nälkäkuoleman käsissä, Ruton, taudin ruhjomina. Sekin vielä selviääpi Ett’ei täydellä teholla Edistyksen kulku kulje, Kun ei ole oivallettu Rakennella rautatietä Vesijaksojen lähelle, Luokse koskien kovien, Jotka aina öin ja päivin Huutavat haluavansa Vaahtoharjoin varsoinensa Päästä tositoimintahan: Pannaksensa tehdaspyörät Väkevästi vääntämähän, Ett' ei tuossa turhanpäiten Voima hukkahan kuluisi. Rautalammin rannikolle Siten oisi siirrettynä Ihme-Sampo saatettuna, Joka jauhaisi jalosti Maassa, vedessä makaavat Aartehistot uinuvaiset Markkinoille myötäväksi Sekä toisi tullessansa Uuden ajan armahaisen — Hyvinvoinnin valmistaen. Taas jos vieras viehättyisi Nähtävyyttä nähdäksensä, Kiivetköhön Kilpimäille, Istuinmäille istukohon, Kavutkohon Kalajalle: Silloin silmien etehen, Näköpiirin näyttämölle Avaantuupi auvostava Lumoava luonnontaulu. Taustana on kaukotaivas, Ilman rannaton ulappa, Jota vasten vaarat, vuoret Kuvastuvat kaunihisti Humajavin honkinensa, Kumajavin kuusinensa. Alempana armahaiset Ovat lehdot lintuinensa, Hienohelmat heinäniityt Sekä myös siniset seljät Milloin aivan aukeoina Silmänkantamattomina, Milloin salmina somina, Vesivöinä välkkyvinä Satain saarien välissä, Jotka ruohorantaisina Kohoovat kuin kukkatertut. Tässä lampi läikkyväinen Metsän siintävi sisästä, Kuni impyen ihanan Kurkistaapi kulman alta Silmäpari säihkyväinen Herttaisuutta hehkumalla. Tuossa puro puikeltaapi Kiertämällä, kaartamalla Sekä virta vuoltavana Edellensä enteleepi. Tässä koski kuohupäänä Vallatonna vaahtoaapi. Täällä kirkko kullankallis, Herran huone hurskahainen, Siellä koulu, tuolla toinen Valistuksen vartijoina. Siinä talo, tuossa torppa, Hovi tuossa hohtavainen. Lainehtien ympärillä Vihannoivat viljapellot, Laitumilla karjalaumat Kalkuttavat kellojansa. Roihuaapi rannikoilla Nuottamiesten nuotioita, Jotka Ahdin antimia Vedenkalvon välkkyväisen Pintahan on "pistämähän" Vartoavat, vuottelevat. Katselkohon vaikka kunne, Kaikkialla kohtoaapi Ihanuutta ihmissilmä, Viehätystä mielin määrin, Että rinta riemastuupi, Sydän sykkiipi ilosta. Huuletkin hymyhyn käyvät, Kuni neidon naurusuisen Vihkisille vietäessä, Eikä malta vaiti olla Hurmattuna huutamatta: "Savon seuduista suloisin, Kaunihin on kukkaistöyhtö Rakastettu Rautalampi". Kulku kullan luo. Hopsis, ruuna! Nyt et vainen Kuhnustellen juosta saa: Tie on sinne pitkänlainen, Jossa kulta vartoaa. Kulta vartoaapi! Juokse Nuolena nyt porhaltain, Kiirehän on kullan luokse — Siellä soisin olevain. Hopsis! Tässä mentäessä Katseen kaikkialle luon, Lailla tuulen entäessä Mielen mietiskellä suon. Katselenpa talviyötä Loistaessa kuutamon, Katson taivon tähtivyötä Oi, se onpi verraton. Ajattelen armahaista, Mietiskelen impeäin, Jonka kuva sieluun paistaa, Sydäntäni lämmittäin... Ptruu! On tuossa kullan maja, Seiso, ruuna! Ptruu! No, niin! Yritin jo ohi ajaa Vaivuttua tunnelmiin... Napsis! Kolkkaan oveansa Nyt se auki rapsahtaa... Tervehtii jo suukollansa — Viereheni istahtaa... Rakkaus. (Haaveilevan tytön päiväkirjaan). Rakkaus on mairesana Kultainen ja kallis: Ken sen tulla huulillensa Turhanpäiten sallis... Rakkauden alkulähde Onpi itse Luoja. Rakkaus on maisen onnen, Taivaisenkin tuoja. Elo rakkautta vailla Ois kuin luomakunta, Joka ilman aurinkoa Jäätä ois ja lunta. Vanhemmat ne rakkautta Lapsillensa suovat, Vastalahjaks lapset myöskin Rakkautta tuovat. Rakkaus se sankareita Urhotöihin johtaa, Rakkautta kiitollista Kansaltaan he kohtaa. Rakkaus on kaikkein pyhin Sydämien kieli, Rakkauden uhrilehto Puhtahin on mieli. Haaveillessa. (1880). Nyt haaveunelmani taasen johtaa Mun ihanuuksiin päällä maan; Lie mitä täällä, silmiini ne kohtaa: Sen aarteet kaikki nähdä saan. Mut sittenkään en viihdy, tullut vaikka Jo olen itse Eedeniin, Mi aina ollut salattu on paikka — Sen seutuin saavun suloisiin. Oi ihmekauneutta! Kukkaiskehdot Ne loistaa, päilyy, purppuroi, Ja sävelhurmassa soi laaksot, lehdot Vaan täälläkään en olla voi. Ja kiidänkin jo tuonne tähtitarhaan Mä kimmeltävän kiiltävään. Mut keskessä myös ikivalon parhaan Käy kaiho yhä yltymään.... Mä mitä tahdon? Maahan jälleen tulla Sun luokses impi armahin! Sä haaveitteni korkein määrä mulla Ja suoja onnen Eedenin. Eräälle tytölle. (1881). Mä kiitän suurta onneain, Min saanut olen sulta: Mun sortumasta elossain Sä estit, impi kulta. Kun silmäsit, maa, taivas, oi, Kuin katsehesi hohti! Se uuden elon minuun loi Ja valohon mun johti. Ah, tähtenäni loistellos Mun elämäni tiellä, Ja lakkaamatta paistaos — Ja kuollessakin vielä! Iltatuulelle. (Unessa syntynyt). Iltatuuli lauha, oi, Seisahdu ja kuule, Kuinka kanteleeni soi Nyt sä ällös tuule! Kohta kun taas leijumaan Lähdet ilmanteitä. Muista, ett'et unholaan Säveleitä heitä: Kaiun niistä mukanais Viedäksesi varmaan, Että sointu hellin sais Korvaan immen armaan. Iloluontoinen. Varmaan Luoja iloiseksi Minut onpi luonut, Koska iloisen on luonnon Lahjakseni suonut. Iloks ollut syntymäni Myös lie vanhemmille, Koottu naapurit kun kaikki Oli varpaisille. Siksi munkin mieleni on Iloisena aina, Eikä mua musta murhe Rasita ja paina. Ja jos suru synkkä, raskas Kohtaisikin milloin, Ilo-, riemurallatusta Viheltelen silloin. Kielletäänkö riemuiluni Ihmisasunnoissa, Kankahilla ilakoitsen Sekä lehdikoissa. Kankahilla, lehdikoissa Heläjääpi kaiku. Myötätunnoin kiiriskelee Riemun vastaraiku. Jos on yltäkylläisyyttä, Nautin ilomieliä. Puutepalaakaan en tahdo Kyyneltäen niellä. Sinne riennän, missä riemun Ruusuja vain hohtaa, Ikävyyden saareen tahdo Askelta en johtaa. Lemmityltä lakkaamatta Vaihtaa mun on kuosi — Eihän kauan perhonenkaan Yhtä kukkaa suosi. Vanhanako muka vasta Käännyn vakavaksi? Miksi? Eihän vanhuus sillä Siirry tuonnemmaksi! Ei saa iloiseksi luotu Muuttaa Luojan työtä: Läpi elon siksi kannan Riemun helkkyvyötä! Minustakin siis uneksui... Hän uinui riippuverkossaan Mun tuossa armahain. Niin tuuli häntä tuudittaa, Kuin keijukaista vain. Kai suloista ja ihanaa Hän nähnee unelmaa, Kun rusohuuliin, -poskusiin Nyt hymyn ilme saa. Ah, minustako uneksuu? Noin heti aatellen Mä hiivin luo ja hehkuvan Soin hälle suukkosen. Hän havahtui ja kertoi näin: "Et uskoa sä voi, Kuin unen kauniin Unetar Mun juuri nähdä soi". Sä minustako uneksuit? "Niin, — kyllä sinäkin Mun kanssain olit yhdessä, Kun mentiin puotihin. Ja puodin hyllyt kalleimmat Sen täytti tavarat. Ja sinä käskit: "Osta vaan Kuin paljon halajat". Siis minustakin uneksui! Tuo liikuttavaa on, Ett' oikein sydän sylkähtää Kohdalla — lompakon... Ulkoluku. Kinkerillä eessä kirkkoherran Pekka Pii, se koiranleuka, kerran Luki sekä laakereita niitti, Sillä kirkkoherra häntä kiitti Sanomalla näin: "Varmaan, ystäväin, Sisäluvussa ei suinkaan sulle Vertaistasi toista täältä tulle?" Väkijoukko suhki keskenänsä, Kademielin sekä ihmeissänsä, Joku kuiski myöskin pilkallansa: "Luki noin hän ulkomuistiltansa". Kirkkoherra kai Tämän kuulla sai, Koska virkahti se mustapuku: "Koitellaanpas, kuin käy ulkoluku". Silloin Pekka puikki ulkosalle, Juoksi tuvan akkunan hän alle, Siihen hiljallehen koputellen, Pokkuroiden sekä kumarrellen, Loihen tosissaan Sitten lausumaan: "Herra kirkkoherra, suvaitkaatte — Ulkolukua nyt koittaa saatte". Ensi lempeni. (Kokoelmasta "Barytonisten"). Nyt kuihtunut on kukka, Min sulle ojensin, Ja hälvennyt on kauas Jo laulun kaikukin. Oi, kuinka nähdä soisin Sun riemus puhtoisen Ja uudet kukat antaa Ja laulaa jällehen. Mun lempeni on sun, Lemmittyni mun! Niin, — lempeni on sun, Lemmittyni mun! Ah, kauaksi jos tullut En oisi erillein, Niin kevään aarteet toisin Mä sulle impyein. Vaan loitolla nyt ollen, Mä sua kaipaan vaan. Oi, eipä tähtönenkään Suo tielle valoaan. Mut lempeni on sun, Lemmittyni mun! Niin, — lempeni on sun, Lemmittyni mun! "Eromme parhain". (Kokoelmasta "Barytonisten"). Iltaisin, oi lemmittyni, Aurinko kun uinahtaa, Tummat varjot äänetönnä Niityt, kankaat verhoaa, Tuulenhenki ainoastaan Rauhaa häiritseepi vain, Lempinetkö mua vielä, Niinkuin lapsuusaikanain? Elä silloin mua muista Katkerasti aatellen, Vaikka tietämättä poistuin, Sinut yksin jättäen. Omaksein et voinut tulla; Sydämeni uhrasin. Eromme siks oli parhain Sulle sekä mullekin. Arvostelusta ja arvostelijoista. (Vastaus kiertokyselyyn). Vain harvalla on kyky taitajaksi, Mut jokahinen arvostelijaksi Kuin luotu uskoo olevansa. Ja työtä tehden tullaan taitajaksi, Mut työttä päästään arvostelijaksi, Kuin aivan ilman aikojansa. Jos hyödyks arvostelu olla voisi, Niin työ ja kyky tarpeellista oisi Myös mahtipontisille noille Herroille arvostelijoille. Mä onneks itse arvostelijaksi En kelpaa, enkä — arvosteltavaksi. TILAPÄISIÄ Tervehdys eduskunnalle. (1/2 1913). Kevättuuli tuntui käyvän, Riemu täytti kaikki rinnat, Vastaisuudentaivas varsin Rusohohteisna helotti. Kansa uskoi itsellensä Onnen-ajan armahaisen Kovin koittavan suloisen, Eduskuntalaitos uusi Saatihin kun Suomehemme. Riemun syytä runsahasti, Aihetta myös auvomielen Kyllä siinä oli kyllin, Kansakunnan kutsunnasta Valittuina vaalin kautta Kun sen naiset sekä miehet Poloiselta Pohjanmaalta, Idän raukalta rajalta, Etelä- ja Länsi-Suomen, Savon, Hämeen seutuvilta Yhden orren alle yhtyi Yleväisin yhteishengin, Tukemina yhteistunnon Valvomahan, vaalimahan Maansa, kansansa parasta, Aivan niinkuin perhepiiri Pirtiss' yhdessä asuen Työnsä kaikki toimittaapi Kotikullan kunniaksi Sekä itsensä iloksi, Omaksi on onneksensa. Mutta kohta kaunihimmat Haavehattarat hävisi, Luhistuivat ilmalinnat, Eduskunnan keskuudessa Ruma riitahenki rietas Kun sai suuren niin sijansa, Että onni isänmaamme, Kansan paras kaikkityyni Edustajilta unohtui: Verivihollisten lailla Siskot raastoi siskojansa, Veljet solvas veljiänsä, Ollen suurelle osalle Isänmaata arvokkaammat Puolueittensa pyrinnöt... Siinä vielä kun sivulla Itämyrsky möyryeli, Vihamiehet vaaniskeli, Niin jo kertoja on neljä Erillensä Eduskunta, Hajallensa hajoitettu... Tänä päivänä kun taasen Kokoontuupi Eduskunta, Joka asunnon on saanut Ylen sievän ja sopivan Heimolassa herttaisessa, Sukupirtissä somassa, Jättäköön se jälkehensä Oven taakse tullessansa Vihurien vietäväksi Kauas korpien povehen Riitahengen riettahaisen, Pahat puoluepyrinnöt. Turhanpäinen sanatulva Kunnon, tarmon kuolaimilla Päitsilöihin pantakohon. Tehtäköhön tosityötä, Joka luopi, ei hävitä. Muistettakoon ennen muuta Vaalia ja valvatella Kansamme ikiparasta, Menestystä isänmaamme. Elköön ilmoisna ikänä Ilkeäinen intohimo Riita, puoluepyrintö Saastuttako Heimolata, Jonka rakkaus rakensi, Suomalaisuuden sijaksi, Sillä suomalaisuudessa Ainoa on elinehto Koko meidän kansallemme. Edustajat arvokkahat — Sekä naiset että miehet — Antakohot yhteistunnon Sykähdytellä sydäntä, Rintojansa lämmitellä. Olkoon rakkaus rajua Kohti Suomea suloista, Kallista myös kansoamme, Että pääsevät perille Vihamiehet myrkkymielet Koko Suomen kansakunnan Yksimielistä olevan, Kuten onpi oltavakin Sukupuuta suojellessa, Varjellessa itseämme, Syöksemästä, saattamasta Kansaamme perikatohon, Vihollisen saalihiksi... Tässä mielijohtehessa Kokoontuu jos Eduskunta, Eikä riidassa, vihassa, Silloin työlle siunausta Taivas suopi suurin määrin. Sekä tyhjäksi tekevi Vihamiesten ilkivietit, Kadehtijain juonet kaikki... Mutta isänmaa ja kansa Onnen saavat oivallisen. Eduskunnan naiset, miehet, Terve taasen tultuanne! Muistojen päivänä. (18/9 1913). Niinkuin nytkin, myöskin silloin syksy liikkui yli maan, Viljat korjattuina oli aumoissa ja laareissaan, Kylvö uusi, toivein tehty, kaunihina odelmoi, Turvattuna talven kylmää kansa odotella voi. Mutta kevään ihmetaika silloin siipiänsä löi, Synkkyys seestyi, syksyilma kirkkahana säkenöi, Ihmisrinnat paisumahan saatti riemutuntehet, Mieliin kangastivat uudet toiveet ruusunhohteiset. Mistä keväthenki johtui keskeen synkän syksysään? Mikä riemuntunnelmihin rinnat saatti syttymään? Valtio- kun -päivät avas silloin jalo ruhtinas, Siitä kevääks syksy vaihtui, kansa oli riemukas. Ruhtinaan tuon rehdin sekä mieleltänsä ylevän, Aleksander II:sen sydän, suuren hyväntekijän, Tunsi, ettei hallitsija kansakuntaa sortaa saa, Vapaudessa kun kukka kansain onnen versoaa. Valansa myös oli hälle pyhä, peruuttamaton! Ja kun pieni Suomen kansa kansakuntain joukkohon Oli korotettu, niin hän ohjiin omain vaiheiden Itsensä sen salli tulla, säädyt koolle kutsuen. Kuni luonto talvisesta unestansa heräjää, Säteet päivän lämmittävän peltomiestä kiirehtää, Samoin nousi Suomen kansa uuden ajan koittohon — Kevätkylvöhönsä riensi, vaikka syksy synkkä on. Kansa kevätinnoissansa ojat loi ja johti veet, Perkas, kynti, ohjaksensa otti jalot ihanteet: Pimeyden kahleet murtain, sijaan valistuksen tuo, Lakejansa laati, jotka turvan jokaiselle suo. Työllä, jolle elinidun antoi yhteisrakkaus Ruhtinaan ja kansan, ollut onpi suuri vaikutus: Suomi kehityksessänsä korkealla heijastaa, Että katsellessa mointa kummastuttaa maailmaa. * * * Vuotta viisikymmenisen Siitä armaasta ajasta Onpi ijankaikkisuuden Rullan juossut ympärille, Kun se kylvö kylvettihin, Joka tuotti onnentouon Siunaukseks Suomen kansan. Aivan siis on suuri aihe Muistojuhlahan nyt meillä Suloisessa Suomessamme, Kun on päällepäätteheksi Sato saatu korjatuksi, Siemen uusi kylvetyksi, Kuten sinä syksynäkin, Josta alkoi uusi aika Kehityksen kansallemme. Mutta voiko meidän kansa Istua nyt ilopuulla, Vaikka muistot maanittavat Juhlimahan juhlamiellä? Eipä totta tosiansa Tahdo nousta riemutunne, Sydän sykkäillä ilosta. Miksi on surussa Suomi, Murehessa meidän kansa? Siksi on surussa Suomi, Murehessa meidän kansa, Kun on tullut toinen aika, Aika toinen ankarampi, Kuin se oli armas aika, Jolloin syksy kevähäksi Suomen kansalle sukesi. Tosin syksy on tämäkin Aivan kesänkaunis ollut, Mutta silti ihmismielet Ilottomina elävät, Sydämissä suomalaisten Asustaapi synkkä syksy, Raudanraskahina rinnat Huokoavat huoliansa. Taantumuksen musta mahti Tuonut onpa turmahallan Vaanimahan vainioita, Vielä riistääpi sitäkin, Mikä saatu säiliöihin Onpi vastaisen varalle. Varsin valapattoisesti Rikottu on valat vahvat, Lupauksetkin lujimmat. Joiden perupohjustalle Rakentamamme rakennus — Olemus on kansallinen — Murskata on maahan mieli. Halpamielisyys on häijy Jalouden jalkoihinsa Aivan polkenut peräti, Jotta ohjat oikeuden Väkivallan on käsissä. Vastaisuuden taivasranta Synkkä on ja sysimusta, Paksun pilven peittehessä, Josta säihkyvi salamat, Ukkospilvet uhkoavat Koko meidän kansakunnan Suomalaisena sukuna Sulloella surmansuuhun, Syöstä kuoleman kitahan. Kuinkas voi nyt murhemaassa Surumaassa surkeassa Sydän sykkäillä ilosta, Rinta riemutunnelmista? * * * Vaan nyt meillä päivä on muistojen, Me suurta nyt vietämme juhlaa! On väärin, murheita vaiertaen, Jos kallista hetkeä tuhlaa. Nyt huolemme kaikki haihtua saa, Kuin ollunna oisi se unta, Syy toiveiden päivään on katsahtaa, Ei aatella talvea, lunta. On tuntomme puhdas, pystyssäpäin Me astumme tuomittaviksi Ja kysymme: "Väkivallalla näin On syytöntä rangaistu miksi?" Ja rikos jos oisi tehtynäkin, Sen sorto on aikahan saanut, Kun oikeus pyhä ja ylevin Nyt vaikuttamasta on laannut. Vai rikokseksiko katsottanee, Jos maatamme rakastamme, Jos lempemme lämmöllä vaalielee Äidinkieltä, uskontoamme? Ja ruhtinasta me rakastetaan Myös lähinnä Taivahan Luojaa, Jos kautta omien lakien vaan Hän maata ja kansoa suojaa. Vai rikosko on, ett' uskolliset Me mielestä rehellisestä, Kuin harvat olemme ollehet? Ei vilppiä tuntomme kestä! Jos rikosta ei, niin miksikä on Näin rangaistu sortaen meitä? Miks saatettu on epätoivohon, Kun hyveiden kuljemme teitä? Vaan nyt nämä juhlahetkenä pois Me tahdomme mielestä puistaa, Ken silloin murheensa orjana ois, Kun kansansa onnea muistaa? Ah, muisto se kallis velvoittakoon Nyt kaikkia toimeen ja työhön, Ett' aamun me kirkkahan nousemaan Taas saisimme Suomemme yöhön. Siis rintamaan joka nainen ja mies, Kuin isämme keväisin innoin! Ja täyteen lieskahan lempemme lies Yksmielisin, hehkuvin rinnoin! Vain aikansa kestävi myrskysää. Ja syksyllä käypi jos halla, Niin toisena vuotena tähkäpää On jo kypsänä kaikkialla. Ei vääryys ja vilppi ja sortokaan Voi jatkua semmoisenansa, Vaan kaatuvat pois mätähaavoissaan Ne syytöntä sortaessansa. Ja työ sekä lempemme taika on, Mi voittavi pyytehet halvat, On aseemme kirkas ja tahraton, Mi taittavi kurjien kalvat. Ja kansamme onni ja isänmaan Työn olkohon ydin ja juuri, Ei sortaja menesty aikeissaan, Kun lempemme voima on suuri. Kun kansamme kansaksi luotihin, Myös tehtävä suotihin sille. Ja rangaistus suuri ja ankarin Sen on säädetty sortajille. Ja varmaan rangaistus kohtaava on, Mut Suomelle koittavi huomen. Syyt' ei ole siis epätoivohon, Vaan syytä on juhlia Suomen! Ja Luojaasi, työhösi luottaos vaan, Sä Suomeni, suojaama Herran. On onnesi päivä kirkkahinnaan Sun ihana koittava kerran. Eläköön Suomi! Tervehdys ja kädenlyönti Sotaurhosankarille. (5/6 1914). Ihastellen ihmiskunta, Kansat suuret, kansat pienet, Sotaurhoista puhuvat, Haastelevat sankareista, He kun hengen uhroavat, Hurmehensa huppeloivan Ilomielin isänmaansa Vapautta varjellessa Vielä maille vierahille Käyvät miekan mittelöihin, Missä tietävät tyrannin Sortotöitä suorittavan, Taikka missä vihamiesi Rauhan vain on rikkonunna. Sotaurho moinen uljas Nähdä meillä tänään tässä Kunnia on keskessämme Virkeänä, pirteänä, Reippahana ryhdiltänsä, Käynniltänsä kerkeänä, Vaikka vuosikymmeniä Kahdeksan kai kohta onpi Hartioillansa hänellä. Vaan kun vielä vanhanakin Silmissä on ihmesäihky, Mieli täynnä innostusta, Kuinka onkaan ollut ennen Pyhän nuoruuden ajalla Verenkierto kumman kuuma, Sydän tultatuprahtava, Silloin kun hän lähti sinne Suurille sotakedoille, Miesten tappotanterille Uhraamahan uljahasti Nuoren hengen ja verensä Hälle vallan vierahien Kansain vapauden vuoksi! Katsein kunnioittavimmin Arvo suuri antakaamme Lapset laihan aikakauden, Innottoman, kunnottoman, Revityn ja raatelevan Sotaurhosankarille, Joka epäitsekkäästä Uhriks onpi astununna Kansakuntain kallihinta Vapautta vaaliessa. Kunnioitusta on kyllä Sotaurhosankarimme Tuolla saanut Tanskanmaalla: Kuningaskin siellä kutsui Kuni veikon vierellensä Puolisonsa vastapäätä, Ansiosta arvomerkein Rehti myöskin vielä rinta Koristettiin kaunihiksi. Mutta silti syytä meillä Tuttavilla, ystävillä Antoa on auvomiellä Yksimielinen ihailu, Kunnioituskiitoksemme Maamme potralle pojalle Sekä myös samalla siinä Sydämistä sykkivistä Totisesti toivotella, Että hän eläisi kauan Keskessämme kerkeänä Harmaahapsinen setämme Norjana ja nuorekkaana Mieleltänsä, kieleltänsä — Oisi julma "juonaksille", Kuten onpi aina ollut Suorana hän suomalaisna Vesivellin keittäjille... Eläköhön, eläköhön Sotaurhosankarimme Herman herttainen setämme, Meidän luja luutnanttimme! Kuopion laulu- ja soittojuhlassa 1914. (Ei käytetty tilaisuudessa). Esivanhempamme meidän Ennen etsiskellessänsä Asumusta armahaista, Kotipaikkoa pyhintä, Suloisehen Savonmaahan Samotessansa kun saivat Kaskimaita katsomahan, Kalavettä viljavaista Sekä silloin nähdessänsä Kunnahilta, kukkuloilta, Rintehiltä, harjanteilta Lumouksellisen luonnon, Seudut ihmehen ihanat, Heti mieli mieltymystä Tuli aivan tulvillensa, Että rinta riemastuksin Sävelhelminä sydämen Ilolauluin laulahteli Ihastuksen ilmaisua. Esivanhempaimme että Laululähtehen avasi Luomouksellansa luonto, Tapahtui se siitä syystä, Savolaisen heimon herkkä Sydän kun on aina ollut Kaiken kauniin ja ihanan Ihailija, ymmärtäjä Sekä kun Savossa luonto, Luonto hento, luonto hellä Lainehtiipi lauleloita, Säveleitä synnyttääpi: Ilmassa on ihme sointu Avaruuden aavan alla, Maa ja metsä, vaarat, vuoret Kummissa on kuiskehissa, Linnut siivin soutelevat Visertävät virsiänsä, Kukkuvat kevätkäköset, Sinervän salon sisällä Sinipiika soitteleepi, Laulaa laakso, järven laine, Sotkottaret ruohostossa, Aallokossa itse Ahti, Veden kultainen kuningas Kaiuttaapi kanteletta, Kedon kukkaiset koreat, Kesäheinä hempeäinen, Valkeainen talvenvaippa, Tuimat tuiskut, kylmät tuulet Laulelevat laadullansa, Sävelkielin soittelevat. Ajan ammoisen alusta Savonmaassa suloisessa, Kun on kukkurimmallansa Luonto ollut lauleloita, Ihmisrinnat ymmärrystä, Niin on soinnut sointuisimmat, Hellimmät sävelten helmet Tulleet täällä tulkituiksi Ilon hetkinä hyvinä Taikka mustan murhepäivän Ahdistaissa ankarasti, Nostatellen nuorten mielet, Mielet varsin vanhojenkin Maan on multia ylemmä, Tehden riemut runsahiksi Säveltaioin tenhovaisin Sekä luoden lohdutusta Lemmekästä lauleloissa, Viihdytystä vienoin virsin. * * * On Suomi runsaan runouden maa Ja laulun koti Karjalamme. Mut muodon suloisimman sointu saa Vain täällä Savon seudussamme, Maa sävelsoinnun verraton, Kun sulo-Savo on. Jo esi-isät ennen muinoisin He kilvan lauloi luonnon kanssa, Kun tuvat nousi korpiin synkkihin Tai salvoivat he saunojansa. Ja laulu uutta voimaa loi Ja toivehia toi. Kun kaiku suvillansa säveleet Vei naapurien kuuluville, Nuo vihamielisinä eläneet Sai piston siitä sydämille: Ja yhteistuntotunnelman Se nosti rintahan. Ja heimo riitaisuuden entisen Ja kiistan jätti unhoyöhön, Ja sydän liittyi puoleen sydämen, Kuin helmet koristettuun vyöhön: Ja heräs yhteenkuuluvuus Ja alkoi aika uus. Ja ajan uuden tullen edistys Löi voimakkaasti siipiänsä: Maan- nousi sekä hengen-viljelys Ne kilpasille keskenänsä: Ja siitä ilolaulut soi, Niin kauniit huminoi. Ne laulut eivät ole kiirineet Vain kera kaiun ilmanteitä: Ne yhteisäänin ovat helisseet Ja olleet yhteissäveleitä: On soineet yhteissydämen Ne soinnun yhteisen. Ja lauluin tuntehensa ilmaissut On aina Savon heimo hellä, Ei yksin äänellään vain laulanut, Vaan myöskin koko sydämellä: Ja siksi sointu suloisin On sekä ihanin. Kun vainoin sodat heimoamme löi Ja taisteluissa vuoti veri, Tai halla viljapellon sadon söi Ja miltei turma kaikki peri, Niin laulain henki uhrattiin Tai nälkä kestettiin. On sävelissä Herran puolehen Myös aina noussut harras mieli Ja niissä Savon heimon herttaisen On puhtain, pyhin ollut kieli — Ja täällä "laulus, synnyinmaa, Korkeimman kaiun saa". * * * Nytpä Savo, sävelsoinnun, luonnonsuloisuuden maa Kuulla tahtoo, kuinka koko Väinön kansa laulahtaa: Siksi kilpailuhun kutsui, jotta koetella voi, Kenen laulu parahimmin, soitto soreammin soi. Kelpaa vainen kilpaella, maa kun kukkiansa luo, Päivyt loistaa, lämpö läikkyy, luonnon uhkuu sävelvuo. Mutta kuinka kilpaillaankin, yhteishenki olkohon Perustana, pyrintönä soiton sekä laulelon. Aika raskasta on, vaikka kesä onpi parhaillaan — Nyt, jos milloin, yhteishenki lämmittävä tarvitaan, Ymmärtämys keskinäinen, uhraavainen rakkaus, Yksimielisyys ja usko sekä luja luottamus. Väkivalta tihutoimin Väinön kansaa uhkoaa... Millä sekä miten voipi itseään se puolustaa? Onneksi on hengen säilä sillä vahva hallussaan, Laulumahti perintönä vanhemmilta omanaan. Hengen säilin nykypolvi itsepuolustuksehen Ryhtyköhön intomielin lailla esi-isien Laulumahti tenhollansa yhdistäköön sydämet, Että kaikki rintamahan paikalleen on tullehet. Tyrtaios hän lauluin taistoon nosti sotaurohot Väinö soitoin karkelohon elottomat olennot — Uusi laulu, uusi soitto isäin hengin hehkuvin Uuden polven nostakohon tehtävihin suurihin. Perintömme pyhä, kallis: kansallisuus, isänmaa, Kieli, laki, tavat — kaikki uuden polven pelastaa, Tulee tarmollansa, ett'ei väkivalta niitä lyö, Eikä päivää Suomeltamme peitä idän musta yö. Uusi polvi! Imatraksi sulla into nouskohon, Yksimielisyyden ponsi, niinkuin rinta kallion Luja olkohon — ja silloin väkivalta voimakkain Hervotonna maahan vaipuu, tehotonna ponnahtain. Mutta Suomi, isänmaamme, kukkivana kohoaa, Kansa hengin suomalaisin sitä lempii, rakastaa, Ihmisyyden aarreaittaan myöskin antimiaan tuo, Ikionnen, uuden ajan itselleen ja maalleen luo. * * * Armahin Suomi, Kukkiva tuomi, Laulain ja soittain, Vastukset voittain Töissäsi kartu, Voimissa vartu. Rakkaus jalo, Syttäös palo Rintahan kansan Turmaksi ansan. Pois kaikki halpa Este ja salpa. Kansallistunto, Miehuus ja kunto Tähkiä luokoot, Heelmiä suokoot. Tulkohon lauha Sovinto, rauha. Herramme taivaan, Kansamme vaivaan Armolla loista, Kärsimys poista. Murheesta nosta — Sortajat kosta! Eläköön Suomi, Kukkiva tuomi! Tohtori A.W. Koskimiehelle. (7/1 1916). Kuusikymmenvuotiselle Tiedon, taidon tohtorille, Mi ei suulla suurentele, Vaan on työssä tarmokkaana, Tutkijalle tunnokkaalle, Suurelle sanasepolle, Suomenkielen suosijalle, Kanteloisen kantajalle Sekä sormin soittajalle, Miehell' ihamieliselle, Kultaiselle kumppalille, Avosydän Aukustille, Vakavalle Waldukselle Onnittelut oivaisimmat, Tervehdykset, toivotukset: Illan ihanan eloas Lemmellänsä lämmittäissä, Kotivalon kirkastaissa Kauan elä onnellisna Isänmaasi mairehena, Suosimana Suomen kansan! Herra Maanviljelysneuvos Edvard Björkenheim'ille. (29/1 1914). Orisberg'in oivan herran, Koko maassa kuulun miehen Luokse kilvan kiiruhtavat Yhdet itse ilmestyen, Toiset aatoksin ajavat, Kolmannet on kirjehillä Kiittäin kunnioittamahan Tervehdyksin, toivotuksin Kuusikymmenvuotiasta Hänen merkkipäivänänsä. Monien on mielessänsä Tämä yhteinen ajatus: Huhu harhaks harkittava, On se turhaks tuomittava, Ett' on herra Edvardilta Björkenheim'ilta jalolta Kuusikymmentä kulunut, Ikävuotta vierähtäen, Tukka kun on tuuheana, Harmaantumatta hiukset, Parta päistäröitymättä, Ojaton on vielä otsa Sekä silmien sinisten Katse nuorenkirkkahana, Kuin on aamun armas koitto, Puna puhdas poskipäällä Heleästi hehkumassa, Hymy huulilla herevä, Nöyrän mielen miellyttävä, Suuren sielun ja sydämen Kasvoilla ihana ilme, Soma äänessä on sointu, Puhe puolensa vetävä, Salkosuorana on selkä, Vartalossa joustavuutta, Askel ketterän kevyttä. Ajatar on kuinka aina Ohi käynyt koskematta, Ett’ei noita ensinkähän Piirtiminsä piirustellut Ole vanhuuden vakoja, Eikä paino kymmenien Väsymyksin vaimentele? Ajatar on siksi aina käynyt koskematta, Että otti herra Edvard Elon kevätkoittehessa Itse Luojan luotsiksensa Perämieheks purtehensa, Joka johdatellen vienyt Sivu on salakarien, Viettelysten viekkahitten, Ovat että elinvoimat Elostuksin ehtymättä, Eikä otsa ole voinut Tulla synnin sykkeröihin, Kainin-merkin kaiverteihin, Silmän kirkkaus sumeta, Vaan on kasvot, kuni kaunis Aateluuden arvokirja, Vahvistettu, varmennettu Sinetillä suuren Luojan, Leimasimella Jumalan. Nopeassa nuoruudessa Ajan vastaisen varalle, Tähtäsi kun tehtäväänsä, Kuuli soilta, kankahilta, Maasta kumman kuiskutuksen: Mistä Sampsa saisi meitä Pellervoinen pellonpoika Orjiksensa ottamahan, Alamaisiks itsellensä Turhanpäiten torkkumasta, Aarteinemme uinumasta? Kuultuansa kutsumuksen, Empimättä herra Edvard Björkenheim jalosukuinen Auvomielin auramiehen, Viljelijän töihin viehtyi. Ken on käynyt katsomassa Ja se lauma on lukuisa — Tietoiseksi onpi tullut, Ett' on tarmo sekä tahto, Johto, kunto kunnollinen Uskollisen uurastajan Rukouksin, työtä tehden Suurta saanut syntymähän: Unissansa arveleepi Katselija kulkevansa, Kun hän talon tanhuoilta Asunnoita arvokkaita, Rakennuksia monia Tutkistellen tarkastaapi. Karu kangas on kadonnut: Saraks pellon saatettuna, Muokattuna muohkeaksi Sadon aimon antajaksi, Kuni taikamahdin kautta Järvi viljavainioksi Laitettu on lainehtiva. Nevat, suot on niittymaiksi Tehty hienohelmaisiksi, Perattuna, pengattuna Hempeöiksi heiniköiksi. Halla kauas karkoitettu Taakse Turjan tunturien Revontulten tuohukseksi. Karttunut on karja laaja Utarilta uhkuvainen, Hevot uljaat on upeita, Ensiluokkaiset elukat Muutkin ovat mainioita. Konepaja kolkutellen Väkipyörin valmistaapi Tunnetuita tuottehia: "Mullistajat" muuallakin Virkistävät viljelystä, Parantavat peltotöitä Aivan uusille urille. Opetuksin oivallisin Kelpo koulu kipinöitä, Herätteitä heitteleepi Pitkin Suomemme saloja. Riistan ovat rikkautta Täynnä laarit ja latoset. Mutta vaikka vaurastuen Tila Orisberg'in onpi — Sen on vertaa vaikeata Löytää loitolta, läheltä — Kuuluks tullut kaikkialla, Eipä itse herra Edvard Björkenheim jalosukuinen Ole käynyt korskeaksi, Muodostunut mahtavaksi: Ovi kuin on ylhäisille, Auki myös on alhaisille, Kädenlyönnin lämpimimmän Kaikki saavat kohdastansa, Eikä almutta anojan Tarvis lähteä talosta, Lohdutuksetta surevan — Oli tuttu taikka outo, Palvelijain, naapurusten, Alueella asuvaisten Sekä isännän välillä Sopu onpi sointuvaisin. Ja jos missä työ ja toimi, Aate, harrastus ylevä, Ijäisyyden istutusten Kylvö, hoito huolellinen, Sytyttäminen sydänten, Innostuksen antaminen, Isänmaallinen yritys Taikka paras paikkakunnan Tekijäänsä kaipajaapi, Suorittajaa vailla onpi, Epäitsekkäänä siinä Ensimmäisnä herra, Edvard Björkenheim jalosukuinen Rintaman on raatajana, Kunnes työ on täytettynä. Vaikka ruotsinkieli kaikui Hälle kehtolaulunansa, Kuitenkin ja kaikitenkin Koko lemmen-lämmöllänsä Suosivi hän suomenkieltä, Kannattaen kaikinpuolin, Harrastaen hellimällä Pyrkimystämme pyheä: Suomenkielen, suomenmielen, Aattehen on kansallisen Oikeudenvoimallansa Isännäks isienmaassa Pikaisinta pääsemistä. Hän kun tullut tuntemahan Siementä sirottaessa, Että jos se ei vain ensin Maahan juotu juurillansa, Lainehdi ei siitä laiho, Konsanansa heelmä kypsy Sekä että samanlainen Kohtalo on kurja hällä, Ken ei kiinny kansahansa: Koditonna, kansatonna Surkastuu hän surkeaksi Taikka hiekkahiukkasena Myrskytuulen tuiverruksin Harhaellen haihattaapi — Maan ja taivahan taholta Hylkiöksi heitettynä. Osotteeksi, kuinka onpi Elävästi herra Edvard Björkenheim jalosukuinen Kiinnittynyt kansahansa, Kerrottakoon, mitä kerran Iltamassa Ilmajoilla Itse lausui lemmekkäästi, Sanoin valituin saneli: "Eipä kylliks siinä, että Suositahan suomenkieltä, Kehutahan kansallista Mielisyyttä ylvästellen, Heikko on se vasken helke, Tyhjä kulkusten kilinä, Ell'ei siihen myös sisälly Rajatonta rakkautta Kohti kansoa tulista, Ell'ei yhteisymmärryksin Kansan elämää eletä, Eikä arvoilla elämän, Ihanteilla ihmisyyden Parahilla, puhtahilla Kohoteta korkealle Kansan sielua, sydäntä"... Ne on siunatun sanoja, Mietelmiä kunnon miehen, Suuren sielun ja sydämen Oikeata aateluutta, Hengen aarteita ylevän Jalon mielen antimia, Ihannetta ihmisyyden — Täsmällensä täytetyitä Ehjän elämän kulussa, Tositöissä, toiminnoissa. Isänmaalle mies on moinen Luojan kallis armolahja, Kunniaksi kansallensa. Kun nyt kuusikymmenistä Miestä esimerkillistä Tutut, tuntemattomatkin Ihaajat ylitse maamme Kiitoskunnioituksella Tervehtivät toivottaen: Eläköhön herra Edvard Björkenheim jalosukuinen Vielä vuosia monia Suosiossa suuren Luojan, Hyvän huostassa Jumalan, Anomalla anteheksi Olen onnentoivojaksi Muiden yhtynyt mukahan, Ujostellen, kainostellen Vaillinaisin värssyineni Sydänkielin sanomahan: Kiitos arvoantimista, Kiitos vastasaatavista — Eläköhön, eläköhön Hyvin kauvan onnellisna! "Savon ukko sarkahousu". (Kotimaisen viikon aikana). "Savon ukko sarkahousu" — Siinä hyväilynimitys, Jonka antoi aikanansa Vanha viisas Vihta-Paavo Savolaisten miesten saada. Vieläköhän Vihta-Paavo Nytkin nykyaikaisia Savon seudun ukkoloita, Miehiä ja poikasia Sarkahousuiksi sanoisi? Jos sä virsikäs Vipunen — Vanha viisas Vihta-Paavo — Nousta voisit notkostasi, Päästä alta turvepeiton, Harvinaiseksi havaitset "Savon ukon sarkahousun", Kun on muoti muuttununna, Kuosi aivan toinen tullut, Tavat myöskin toisenlaiset, Kuin Sun oli aikanasi. Lammasnahkat laitetahan Venäjälle villoinensa, Tahi kaupaten ne kaikki Saatetahan Saksanmaalle, Joista tulevat takaisin Kaikenmoisina koruina Muotihulluuden mukana Kallihina hinnoiltansa, Siten saaden savolaiset, Kuten muutkin kansalaiset Tavaroistansa omista Suuren veron suoritella, Ulosteon ulkomaille — Sekä vilussa väristä Vielä päällepäätteheksi, Kun ei lämmin lammasturkki, Sarkavaate luja, vahva Ole turva tuiskusäässä, Paukkavassa pakkasessa. Ja jos vielä jossakussa Paikkakunnassa paraassa Villat vielä säilyvätkin, Niin on eessä toinen niksi, Kun ei ole kangaspuita, Rukkiakaan rullinensa, Jotka Savon seutuvilta Museoon on muutettuna Tahi kaikki kadonnehet, Kuten myös kutomataito, Kehräämisen kelpo konsti. Itse ehtoiset emännät, Somat tyttötylleröiset Punaposket pulleahkot, Naiset nuoret, naiset vanhat Ovat ostovaattehissa, Käyvät tehdastuottehissa. Samanlainen myös on suhde Nähden isäntiin isoihin, Talokkaihin, torppareihin, Rehtihin on renkilöihin, Rehtihin ja rehvanoihin, Parrattomiin poikasihin — Kaikki tehdasvaattehia Poikkeuksetta pitävät. Oisi edes omamaista Vaate tehdasvalmistetta. Mutta mikä on pahinta: Suuren osan siitä ovat Kuljettaneet kauppiaamme Ulkomaiden markkinoilta, Laukkumiehet laukuissansa Venäjältä myös vetävät Ala-arvoista rojua, Jota kulkien kyliä Talvikaudet kauppoavat. Mutta paitse vaatepartta, Myöskin muuta ulkomailta Kovin kulkeepi kosolta, Että vienti verrattuna Tuontihin on tuiki pieni: Seuraus on sitten siitä Rahakukkaro kuruinen, Lompakko on tyhjä, laiha, Kaikki ovat kansalaiset Velkakuorman kahlehissa, Sekä loppujen lopuksi Vasta turmio tuleepi, Kuperkeikka kammottava: Vararikko koko kansan. Näitä täällä nähtävinä Epäkauniita kuvia Oisi vanhan Vihta-Paavon, Jonka mielipahan paine, Harmi haikea ajaisi Runotyöhön toimittaisi Sanomahan suorasuisen "Savon ukon sarkahousun" Sarvipäisiä sanoja, Mitkä "rikkois miesten mielet, Akat näyttäis närkästyvän". Kun on kuulun Vihta-Paavon Mahdotonta tänne tulla, Niin nyt mies minä mitätön, Vähäpätöinen puhelen, Tarinoin tavalla tällä: "Savon ukko sarkahousu!" Missä lienet löyttävissä Savon suurilla saloilla — Nosta henkesi hereille, Vanha kunto kunniahan: Kynnä, kylvä soita, maita Kaiken kasvun antaviksi. Jotta työsi tuottehilla, Oman pellon antimilla Tulet toimehen hyvästi, Etkä tarvitse tapailla Murkinaasi muilta mailta, Muilta mailta vierahilta. Laita taasen liinamaita, Pellavia peltohosi, Kangaspuut esille kanna, Tuo'os rukkikin tupahan — Anna ehtoisen emännän, Hellän immen helskytellä Paitavaatetta parasta, Liinaista ja lämpimätä, Riistä poijes palttinainen, Yltäs paita ulkolainen, Jok' on kehno kestämähän Työssä, tositoiminnassa. Kokonansa kodistasi Kankahat sä kaikenmoiset Ulos sulje ulkomaiset, Lampahien lämmin villa Saata sarkavaatteheksi, Jotta taasen tunnetahan Varsin vaateparrestansa "Savon ukko sarkahousu". Sitten vasta naiset sievät Näöltään on näppäräiset, Kun on itsensä kutoma, Oman käden ompelema Puku heillä pulska päällä. Miehet nuoret toista maata Sekä poikasetkin potrat Ovat kotikutoisissa Vaatteissa vaeltamassa — Kuitenkaan ei kuulemahan Nurkkasaarnaajan sanoja, Luokkavihan lietsomista. Väkijuomat julmat heitä, Myrkkyliemet ulkomaiset Sekä viinit viettelevät Tuonne taakse tappiensa, Laita kalja kelvollinen Oman maasi maltasista, Jolla sammuta janosi. Ruista keitä kahviksesi, Polta myöskin palturia, Jos on outo ollaksesi Ilman niitä nautinnoita — Paperossit roihuavat, Senkin sätkät ja sikarit Poista suista poikasien, Ikenistä aikamiesten, Haljujenkin hampahista. Eivät sitten rasvarahat, Voista tullehet tuhannet, Metsämiljoonat menisi Sinne taskuihin takasin Raha-, riistarikkahien Ovelien ulkolaisten, Jotka ottavat tavarat Sekä rahat päälliseksi. — Tuonne aina jos takaisin Markat maasta matkustavat, Eipä ilmoisna ikänä, Kuuna kullan valkeana "Savon ukko sarkahousu" Vaurastu varalliseksi, Hyvinvoivaks vahvistune, Vaan "on hoikka kukkaronsa Sekä köyhäks keksitähän", Kuten Oksanen sanovi Savolaisen laulussansa. "Savon ukko sarkahousu!" Ota huolin huomatasi, Mitä aikoa elämme, Mitä sekä minkälaista — Nosta henkes hettehestä Ihanteihin yläilman. Saata talous tasalle Kera hengenviljelyksen, Kotis korkeeksi kohota, Korkealle kotityötkin, Suosi työtä suomalaista, Vietä viikkoa sä aina Kokonansa kotimaista, Äidinkieltä armahaista Hellin vaali, valvattele, Sukuhenki suomalainen Pidä kaikissa pyhinnä — Silloin kestät kamppaella Aikakauden aallokossa, Sekä itsesi ylennät Isänmaasi maireheksi "Savon ukko sarkahousu" Kylvettäjättären iltamassa. (1/8 1914). Ihmeellistä tahi kuinka? Ei lie tavallista suinkaan, Että rammat, sairahat, Niinkuin tässä, tanssivat? Mutta ihmettele ette, Jos sen vain nyt muistanette, Että sairaat täällä vaan Tervehiksi laitetaan. Kaikille on, näet, tuttu Ennen vanhastaan se juttu, Että kylpylaitos on Kuopiossa verraton. Monet myös ne ovat aivan, Jotka kera tuskan, vaivan Laitokseen on madelleet — Tervehinä palanneet. Terveys on hunningolla Voinut paljonkin jo olla — Lääkäri on täällä mies, Joka taas sen nostaa ties. Kun hän kylvyt määrää, suopi, Niin ne taudin kauas luopi, Sijaan tuoden suloisen Terveyden impyen. * * * Valkopuvuin käyden aina, Aivan kuni helluntaina, Rouva Nyman hymyää, Kunkin kylvyn järjestää. Naisten hierojana myllyn Antaa, että paikat hyllyy — Vatkaa, niinkuin voita vaan, Kaksi neittä apunaan. Yksi niistä valkokukka, Toinen ruusu tummatukka Kuka valkoliljan vie? Kenen tummatukka lie? * * * Herra Sankari — ken kerran Käsiin joutuvi sen herran, Pian oppii tietämään, Mikä hän on miehiään. Hän kun hieroo selkää, kaulaa, Päätä, kinttuja ja — laulaa, Kohta miehet kipeät Kilpajuoksuun lähtevät. * * * Mutta entäs kylvettäjät? Päivän helteen kestää nämät Saavat kaikkein kuumimman, Tehdä työn sen suurimman. Ilman näitä raatajoita Tiede vammoja ei voita, Vaan nää laittaa käytäntöön, Lääkäri min määrätköön. Yksi pannaan sähkökaappiin, Toista savimuija raappii, Kolmas mäntykylyn saa, Neljäs suolaa karkeaa. Ja kun sairas sattuu äksy, Kylvettäjä kuulee läksyn, Josta loukkaantua vois, Jos ei kärsimystä ois. Vaan ei Kinnus-Riikka suutu, Iidat, Hannat vihaan muutu, Turuttaren, monen muun Nauravan näät aina suun. Päivät kuluu, viikot toistuu, Vammat katoo, taudit poistuu — Sairaat, jotka tervehtyy, Kylvettäjiin mielistyy. Siksi he nyt riemuissansa Tahtoo kylvettäjäin kanssa Kiitokseksi pyörähtäin Karkeloa pistää näin. Sekä, kylvettäjät, teille Siitä mitä teitte heille, Huudahtavat: Eläkää! Muisto kaunis teistä jää! Tervetuliaisia Kuopion Uimaseuran 10-vuotisjuhlassa. (14/7 1915). Luonto sulojaan nyt tuhlaa Suosiessaan muistojuhlaa! Vierahamme rakkahaiset Kauko-, lähiseutulaiset Tervetultuanne lasta — Seuraa kymmenvuotiasta — Juhlimahan suvisäällä Kallaveden luona täällä. Nuorihan on meidän lapsi, Eikä vanhus harmaahapsi, Mutta silti viljavasti Kohtalo on runsahasti Kovuuttansa tälle suonut Seurallemme paljon tuonut: Monet kylmyyttä vain kantoi — Harvat myötätunnon antoi. Mut kun elinvoima sykki, Seuraan kätkettynä tykki, Niin se kärsienkin kesti Kamppailussa voittoisesti, Vastaan puutettakin soti, Kunnes uusi saatiin koti Kallaveden kainalohon Ruohoisehen rannikkohon. Katselkaapa, kuinka oma Koti herttainen ja soma On kuin uuden ajan lyhty, Jonka luona kaikki yhtyy. Uuden ajan, onnen luoja! Sekä menestyksen suoja! Koti-kulta! Paikka sulla Ihana on siunatulla. Puisto tuossa huminoiva, Tässä aalto ailakoiva Vellamon se kutsuu helmaan Hellänhentoon tuuditelmaan, Siskot Sotkottaret kanssa Pyytelevät seurallansa Tuonne riemukarkeloihin Ahdin kultakartanoihin. Ah, kuin armas pulikoida, Vedessä on viehkuroida: Viileys sen suopi voimaa, Unteluuden kauas soimaa, Hento impi, nuorukainen, Lapsi, vanhus horjuvainen: Uiden uuden innon saapi, Elinvoimat virkoaapi. Kellä kelmeä on poski, Turtuu veren kiertokoski, Ketä tuska, murhe kaivaa, Taikka kivut, taudit vaivaa, Ken on pelkomieli, arka, Luonnoltansa aivan parka — Uiden muuttuu urheaksi Vaarat kaikki voittavaksi. Eläköön siis Uimaseura! Tulkoon siitä jalopeura! Kasvakoon myös Savon kansa Kuuluks uimataidoltansa Sekä vahvaks kohtaloihin Aikakauden ankaroihin. — Terve, vierahamme, Teille, Kiitos tulostanne meille! YHTÄ, TOISTA, KAIKENMOISTA Pulien aikakautena. Eikö muut jo pulat riitä, Kun on pula myöskin siitä, Kuinka saada — krapula? Mietti Pekka Apula. Kulkurin tuumailuja. Kulkurina olen vajaa Vakinaista omaa majaa, Enkä sitä muutoin taida Saada, kuin mun pitää naida Tytär — haudankaivajasta: Kodin vakinaisen vasta Appi sitten kerran suopi, Kun hän haudan mulle luopi. Ei ilmaiseksi. Työtä en tee ilmaiseksi, Pöyhkeili näin Kusti Keksi, Eilenkin kun kuudentehen Puita huonekerroksehen Riehuin viedä koko sylen — Vaikeaa se oli ylen — Ja kun herra tinkaisaksi Rupes kovin kitsahaksi, Hälle pitkän nenän annoin — Puut taas liiterihin kannoin. Juomari ja tupakoitsija. Niin juomari on kovin itsekäs, Ett' itseensä vain imee viinaa. Mut tupakoitsija on anteljas: Hän muita savullansa piinaa. Molemmat nauroivat. Lihava rovasti hohotti nauraa Ivaten, pilkaten Pietari Kauraa: "Mies tuo, vaikka on syömäri suuri, Hukkaan ruokansa syöpi hän juuri, Hän kun on laiha, kuin luuranko, Taikka kuin oksaton puutanko". Pietari lausui: "Teidän on, rovasti, Lihavaks tulla huokea kovasti. Teissä kun muuttuu sana — lihaksi". Mutta se pisti rovastin vihaksi, Vaikka nyt puolestaan Pietari Kaura Hohottaen alkoi ääneensä nauraa. "Eläköön vapaus!" Mies kadulla ajurin tapaa Ja kysäsi: "Ootteko vapaa?" Nyt hevosen heti pysähdyttäin: "Ptruu, olen!" ajuri vastasi näin. "No, eläköön, eläköön vapaus!" Mies lausui — ja käveli eteenpäin. Hyvä lohduttaja. "Aasiks Antti haukkui mua", Kertoi Kyösti harmistuin. "Syytä sun ei kiukustua", Lausui Lassi lohtusuin, "Sillä jos ei suureks sua Aasiks sanonut hän vaan, Silloin varmaan ei hän ole Sua tarkoittanutkaan". Parturin puolustus. Pastorin partaa ajellessansa Päihtynyt parturi haavan viilsi. Kiukusta pastorin katse kiilsi. Kun hän, muuttuen ankaraksi, Viinaa ja juomareita moitti. Parturi, hän myös osaltansa, Laittoihen hyvin vakavaksi Sekä näin puoltaan pitää koitti: "Viinasta käy iho haprahaksi". Totteleva aviomies. "Et kapakassa myöhään olla saa", Näin miestään varoitti kun rouva Hella. Tää määräystä tarkoin noudattaa Ja kotiin palajaapi — aamusella. Toinen syy. Kai on anoppines sulla Välit hyvät kerrassaan: Muutoin ei hän voinut tulla Vuotees ääreen istumaan Oisi sairastaessasi, Kuten kuulen kertovasi. Katsos, veikko, lääkäriltä Neuvon hikoiluhun sain, Voidakseni pikimmiltä Parantua taudistain: Anoppi kun istui liki, Kyllä silloin vuoti hiki! "Ulkokullattu". Hän viinan kirousta huokaili Ja ilman ryyppyä myös ruokaili, Kun muita oli lähellänsä. Mut ollessansa yksinänsä, Jo heti aueta sai kaapin uksi: Otti ryyppyjä, niin että vatsa kasvaa, Nenä punoittui, on naamassakin rasvaa Ja muuttui mies niin ulkokullatuksi. Valhe. Kiihoittaja saarnassaan Yltyi kiljuin pauhaamaan: "Toverit! On johto kurja Tehtaan teitä kohtaan nurja, Kun se, kuten kerrotaan, Aivan ahnauksissaan Pidentääpi päivääkin". "Valhe, valhe!" huusi mies, Joka tehtaan tavat ties. "Päivän-pituus paikallansa Pidetty on ainiansa. Mutta valon tarvis kun Sattuu, silloin lamppuhun Tuli pannaan iltaisin!" Päättäjäisiksi. Vuotta kolmekymmentä on vierryt Ajattaren suureen aika-arkkuun, Kun mä ensi kerran kanteletta Sommittelin muiden kuullen soittaa. Silloin valtaa piti toinen suunta, Maku toisenlainen sekä mahti: Runo katsottihin ruostuneeksi, Kuolleheksi aivan kerrassansa, Kannel loikoeli kaiutonna Unhotuksen synkän ullakolla, Eikä tajunnehet Runotarta Maatunehet aineorjamielet. Siipirikkoiset ja arkisielut, Heiluen ne hettehessä hautui Ankean ja lauluvajaan ajan, Pääsemättä sieltä päivytmaille, Runotenhoisahan ilmapiiriin. Miten lieneekään mun mielessäni Kanteloisen ollut kaipausta, Soiton puuttehesta suruisuutta. Sitten piilopaikastansa sieltä Pirtin nurkkaloukon pimennosta Kaivoin esille mä kanteloisen, Alotellen ensialkamaksi Ilomieleksi vain itselleni Kaikukieliä sen kosketella. Mutta kohta myöskin muiden kuullen Jopa ryhdyin aivan julkisesti Sommittelemahan soittamista, Laittausin koito laulusille, Vaikka mulla vasta-alkavalla Soreutta vailla oli soitto, Vailla syvyyttä ja viehätystä, Terästä ja pontta, suurta tulta — Riemu-intohon ei nousseet rinnat, Mielet eivät käyneet metisiksi Kaiunnasta minun kanteleeni, Laulumahdittoman laulelusta, Eikä lienekähän ollut liioin Monta kovin kuulijata mulla, Tuskin edes yhtä ainoata... Mutta sitten taasen aika muuttui: Kannel pääsi jälleen kunniahan, Runotarkin päähänsä sai kruunun, Syntyi uusia kun soittajia, Laajalahjaisia laulajoita: Sydämet he loivat sykkimähän, Salamoihin sytyttivät sielut. Minä mukana myös siinä muiden Silloin tällöin kanteletta soitin, Ikäänkuin vain mieliks itselleni Lailla vaiertavan varpuslinnun, Joka päiväkaudet kartanolla Pakkasenkin kylmän paukkuessa Tiuskuttaapi yksitoikkoisesti, Tietämättä, tuntematta tuota, Kuulostaako kuka taikka eikö... Päistärissä vaikka on jo pääni, Vielä nytkin kannelkaihoon viehdyn: Sormet ojentuvat soittosille, Laulusille halajaapi henki, Kuni aurinkoa kohti kukka, Silmään armahansa silmä sulhon. Ehkä kyky puuttui ennemminkin, Vaan nyt sitä olen vallan vailla, Nuoruus kun jo onpi mennyt norja: Jäntereet on kangistuneet, jäykät, Näpit eivät kuonnu näppäimille, Laajuudetta onpi mielenlento, Laulu tukehtuupi kulkkulakeen, Kun sen lähde kuivaksi on käynyt... Parasta kai osaltani panna Kannel on mun syrjään kokonansa, Muisteloissa ihamielisissä Elon iltapäivä elääkseni, Kun ees oli suotu kosketellen Kultakieliä mun kanteloisen Sydämeeni ilontuntu saada, Vaikka muita olekaan en voinut Korkeuden viedä karkeloihin Mielikuvituksen ihmemaille, Runottaren ruusuisehen tarhaan. Siitä ollessani ihastuksin Riemun helkkyy sielussani raiku, Nuorten kuuntelen kun kannelniekkain, Mahtilaulajoitten Suomenmaassa Suurta tenhokasta soittamista, Lumouksellista laulantaa — Päättäjäisiksi nyt pilpatellen Hyvästini tällä lailla heitän: Nouskaa laulu-, soittopuulle nuoret, Kantajat te Väinön kanteloisen, Alkanut kun uusi onpi aamu, Kirkas kajastaapi onnen koitto: Kellon vapauden kajahtaissa Väkivalta kurja alas vaipui, Murtui häijy, rietas sorto maahan, Mahdottomuuteensa hukkui mätä — Nyt on soittoaika teillä nuoret, Armas laulamisen teillä aika! Uusi virittäkää soitto uljas, Vapauden laulakkaatte virsi, Herättäkää haltioittumahan Suomen kansa, päässyt alta sorron, Että yksimielinen ja ehjä On se vapauden ottamahan Sekä säilyttämään myöskin sitä Yksimielisesti ylimpänä Kalleutenansa korkeimpana Omaks onneksensa isänmaassaan Lakiensa turvin laatimainsa, Vapauden häitä viettääksensä Uhkuvaisin elinvoimin uusin. Nouskaa soitto-, laulupuulle nuoret, Kantajat te Väinön kanteloisen! *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KYNÄELMIÄ IV *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg™ License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg’s goals and ensuring that the Project Gutenberg collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516, Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.